F-Secure Q1-aamutulos: Orgaaninen kasvu jatkoi piristymistään
F-Secure raportoi aamulla pykälän odotuksia paremman Q1-tuloksen. Yhtiön orgaaninen kasvu oli edellisen neljänneksen tavoin piristymään päin, mikä luo uskoa trendin jatkumiselle viime vuoden haasteiden jälkeen. Väliaikaisesti nousseiden kustannusten rasittamasta bruttomarginaalista huolimatta yhtiön kannattavuus oli odotuksia parempi, mikä antaa hyvän pohjan kannattavuuden parantamiselle myös jatkossa. Odotamme piristyvän orgaanisen kasvun vahvistavan sentimenttiä maltillisesti arvostetun osakkeen ympärillä, joten ennakoimme tälle päivää positiivista kurssireaktiota.
Liikevaihto kasvoi täysin odotustemme mukaisesti, orgaaninen kasvu piristymään päin
F-Securen Q1-liikevaihto kasvoi täysin odotustemme mukaisesti 31 % 36,4 MEUR:oon. Kasvu tuli odotetusti pääosin Lookout-yritysostosta, mutta orgaaninen kasvu (Q1’24: 3,2 %) oli edellisen neljänneksen tavoin maltillisesti positiivista. Viime vuoden haasteiden jälkeen orgaanisen kasvun käänne viime neljänneksinä takaisin oikeille urille vahvistaa uskoa käänteen kestävyydelle epävarmasta markkinatilanteesta huolimatta. Orgaanisen kasvun ajurina toimi odotetusti kumppanikanava (+4,7 %), missä viime vuosina solmitut Total-laajennukset sekä uudet voitetut kumppanit alkavat asteittain näkyä liikevaihdossa. Suoramyyntikanavassa kehitys oli odotetusti pehmeämpää heikon kuluttajasentimentin vuoksi ja liikevaihto laski 2,3 % orgaanisesti. Heikon markkinaympäristön takia F-Secure myös tällä hetkellä jarruttelee markkinointipanostustensa suhteen tällä alueella.
Kannattavuus pykälän odotuksia parempi bruttokatteen heikennyksestä huolimatta
F-Securen oikaistu EBITA oli Q1:llä 12,7 MEUR (Q1’23: 10,2 MEUR) ja ylitti hieman meidän ja konsensuksen noin 12,0 MEUR:ssa olleet odotukset. Suhteellista kannattavuutta (EBITA 34,8 % vs. 36,7 %) vertailukaudesta painoi erityisesti bruttomarginaalin heikentyminen (85,7 % vs. 93,6 %). Tähän vaikutti ennakoidusti Lookoutin matalampi bruttomarginaali. Lisäksi WithSecuren kanssa jaettuihin teknologia-alustoihin liittyneiden siirtymäajan TSA-sopimusten päättyminen vuoden vaihteessa näkyi nyt nousseina kuluina menetettyjen synergioiden vuoksi. F-Secure oli luottavainen, että näitä synergioita saadaan jatkossa omilla toimenpiteillä hankittua takaisin, joten kyseessä on enemmän väliaikainen heikennys marginaalissa. Muuten F-Securen kulurakenne oli odotuksiamme kevyempi tehtyjen tehostamistoimien myötä, vaikka yhtiö panostaa huolella Lookoutin tuoteportfolion integraatioon sekä uusien Tier 1 -operaattorien voittamiseksi.
Ohjeistus odotetusti ennallaan, näkymäkommenteissa havaittavissa pientä piristymistä
F-Secure ohjeistaa kuluvan vuoden liikevaihdon olevan välillä 142–152 MEUR ja oikaistun EBITAn olevan 48–54 MEUR. Orgaanisesti liikevaihdon kasvuohjeistus on noin -2 %:n ja 6 %:n välillä. Yhtiön kommenttien perusteella markkinatilanne on varovaisesti elpymässä ja asiakaskysyntä paranemaan päin. Tämän ja Q1:llä nähdyn kasvuvauhdin perusteella orgaaninen kasvu näyttäisi yhtiön tavoitteiden mukaisesti olevan tänä vuonna selkeästi positiivisen puolella. Tulos näyttää kehittyvän myös oikean suuntaisin askelin. Ennusteemme ennen raportti odotti 147 MEUR:n liikevaihtoa (org. kasvu 2,4 %) ja 51,4 MEUR:n EBITAa. Alustavasti ennusteisiin ei ole tarvetta tehdä suurempia muutoksia, joskin Q1:n tulosylitys nostaa hieman ainakin kuluvan vuoden ennustetta.
Login required
This content is only available for logged in users
F-Secure
F-Secure is a technology company. The company's specialist expertise is found in the area of cyber security. The range mainly includes various programs for security and privacy products, which are also used to manage risks online. Customers are found in a number of sectors and the largest operations are conducted in the Nordic market. The company was created via a spin-off from WithSecure.
Read more on company pageKey Estimate Figures25.03.
2023 | 24e | 25e | |
---|---|---|---|
Revenue | 130.4 | 147.4 | 151.9 |
growth-% | 17.43 % | 13.06 % | 3.04 % |
EBIT (adj.) | 42.1 | 48.4 | 51.2 |
EBIT-% (adj.) | 32.30 % | 32.80 % | 33.73 % |
EPS (adj.) | 0.19 | 0.16 | 0.19 |
Dividend | 0.07 | 0.07 | 0.08 |
Dividend % | 3.44 % | 3.52 % | 4.03 % |
P/E (adj.) | 10.77 | 12.07 | 10.71 |
EV/EBITDA | 14.23 | 9.68 | 8.55 |