Telian korruptiosakot
Question
Mistä syystä juuri Yhdysvaltojen ja Hollanin viranomaiset vaativat Telialta korvauksia yhtiön Euraasian korruptioepäilyistä vaikka syytökset tapahtuivat Euraasian maissa? Onko muiden maiden viranomaisilta myös odotettavissa korvausvaatimuksia tulevaisuudessa samasta asiasta?
Answer
Hollanti sen takia, että Uzbekistanin omistus on Hollannista käsin hallinnoitu. Yhdysvaltoihin ei Telialle ole suoranaista yhteyttä listauksen tai minkään muun kautta eikä Yhdysvaltojen edustajat ole eritelleet miksi heillä olisi oikeus vaatia korvauksia. Kenties jokin "maailman poliisi rooli" päällä siis, mutta asia on täysin kysymysmerkin alla. Ruotsi viranomaiset tutkii asiaa: yhtiö ei odota sakkojen kannalta suurta riskiä, mutta maineriski on olemassa. Muista avoimista tutkimuksista ei yhtiöllä ole tietoa.