Kriisi kiillotti dollarin statusta, mutta kuinka kauan se säilyy?
Hanoi Rocks lauloi kappaleessa A Day Late, a Dollar Short rakkaudesta, nuoruudesta, pettymyksistäkin. Sanat kuvaavat myös sitä, kuinka tehty ei kuitenkaan aivan riitä. Etenkin elvytyskeskustelua seuratessa tuntuu, että sanonta pitää monessa suhteessa paikkansa, mutta dollareista ei ole enää pulaa.
Valuuttamarkkinalla dollarivaje syntyi keväällä koronakriisin kurimuksessa, kun dollareilla ympäri maailmaa operoivat yritykset janosivat turvasatamana pidettyjä dollareita talouden jännitteiden kasvaessa. Yhtäkkiä dollareiden ostolaidalla alkoi olla ruuhkaa, mutta myyntilaidalla tyhjää. USA:n keskuspankki Federal Reserve reagoi nopeasti tarjonnan ehtymiseen ja avasi swap-linjat muiden keskuspankkien kanssa rahoitusmarkkinan vakautta turvatakseen. Dollareiden kysynnässä nähtiin finanssikriisin kaltainen piikki, mutta toimet rauhoittivat tilanteen ja raha vaihtoi omistajaa jälleen normaaliin tahtiin. Samalla dollari-indeksi (dollarin arvo kymmeneen muuhun päävaluuttaan nähden) heikkeni kesän mittaan.
Lähde: Bloomberg
Lähde: Bloomberg
Koronakriisi vaikuttaa vain vahvistaneen dollarin asemaa maailman päävaluuttana. Dollari kasvatti reserviasemaansa jo toisen maailmansodan jälkeen vuonna 1945, jolloin yhteenlasketut dollarireservit syrjäyttivät kullan. Kuluvan vuoden toisen kvartaalin lopussa maailman reserveistä dollareiden osuus oli 61 %, euron 20 %, jenin 5,7 %, punnan 4,5 % ja juanin 2,0 % (lähde: BIS). Kullan osuus reserveissä on laskenut noin 10 %:iin. Etenkin vaihtoehtoisten valuuttojen puute pönkittää dollarin asemaa. Toiseksi suurin reservivaluutta euro ei ole kasvattanut osuuttaan, ja euroalueellakin on omat valuvikansa rajoittamassa euron mahdollisuuksia. Kiinan juanissa taas on paljonkin potentiaalia, mutta reservivaluutan statusta on vaikea kasvattaa ilman vapaita pääomaliikkeitä, joiden osalta maan hallinnolla on vielä tekemistä.
Dollarin asema vahva, mutta toisaalta haavoittuva
Dollarin nousu ja uho on nähty, mutta tuhoakin on povattu pitkään. Erinomaisen esityksen dollarin asemasta antaa Ray Dalio. Hänen mukaansa dollarin asema on reservivaluuttastatuksen johdosta vahva, mutta toisaalta hyvin haavoittuva. Dollarin pelastajana on nimenomaan sen kysyntä: koska dollareita käytetään laajasti reservi- ja maksuvaluuttana, sitä ei kyseenalaisteta – ei nytkään, kun USA velkaantuu ennennäkemätöntä tahtia. Tämä johtuu siitä, että 1) USA:n velka on dollareissa, ei muussa valuutassa ja 2) USA:n keskuspankilla on yksinoikeus painaa lisää dollareita maailmalle ja ostaa velkaa. USA:lla riittää siis muskeleita niin kauan, kuin se voi printata ”maailmanrahaa” ilman vaihtoehtoja ja niin kauan kuin muu maailma dollareita käyttää.
Dalio kuitenkin muistuttaa, että samaan aikaan USA on hyvin haavoittuvainen talous. Se on vuosikymmenten saatossa menettänyt osuuttaan maailman BKT:sta ja tulee menettämään sitä ennusteiden mukaan lisää. USA:n kauppatase on ollut jo vuosia rajusti alijäämäinen, ja tämän kattaakseen maa velkaantuu ulkomaille. Yksi tapa havainnollistaa velkaantumisen vastakohtana olevia säästöjä on tarkkailla ulkomaisen valuutan reservejä. Näitä USA:lla ei juurikaan ole, kun taas Kiina on kasvattanut reservejään kovalla vauhdilla viimeisen vuosikymmenen ajan. Reserveistä ei siis ole mihin nojata, jos dollarin asema horjuu.
Luottamus kaikki kaikessa
Kuuma kysymys kuuluukin, horjuuko dollarin asema ja jos, niin milloin. Dalio kuvaa valuuttojen ja talouksien kulkua suurena syklinä. Tiivistettynä se alkaa sodanjälkeisenä uutena maailmanjärjestyksenä, jota leimaa 1) ensin korkea tuottavuus, velkojen tehokas kohdentaminen, yhteiskunnan vaurastuminen mutta samalla eriarvoisuuden lisääntyminen, joka johtaa 2) ylikulutukseen, spekulaatioon ja ylivelkaantumiseen sekä maksujen laiminlyönteihin, joka johtaa 3) keskuspankkien korkojen laskuun ja lisävelkaan, joka johtaa 4) talouden ongelmiin ja eriarvoistumisen tuomiin yhteiskunnallisiin konflikteihin, joka johtaa 5) rahan printtaamiseen, velkojen uudelleenjärjestelyyn ja hyvinvoinnin uudelleenjakautumiseen verotuksen kautta, joka lopulta johtaa taloudellisiin ja poliittisiin haavoittuvuuksiin, jotka päätyvät uuden maailmanjärjestyksen luoviin konflikteihin. Dalion mukaan USA on jo tämän syklin ehtoopuolella, eli edennyt siitä 75 % (+/- 10 %). Hän kuitenkin muistuttaa, että syklit ovat todella pitkiä ja USA on todistanut 244-vuotisen historiansa aikana olevansa yksi talouden kestävistä supervalloista. Dollaripinkan päällä istujilla ei liene syytä huoleen niin kauan kuin luottamus USA:n taloutta ja rahajärjestelmää kohtaan pysyy horjumattomana ja vaihtoehdot puuttuvat.
Lähteenä tekstissä on käytetty Ray Dalion kirjaa The Changing World Order. Poimintoja kirjasta on luettavissa täällä.