Capman uusi toimitusjohtaja ja muutokset henkilöstön osakkeissa.
Kysymys
Mitä mieltä olette uudesta toimitusjohtaja valinnasta? Mitä mitkä ovat ajatuksenne viime aikaisista muutoksista sisäpiirin/henkilöstön osakkeissa ja mahdolliset syyt myynteihin? Voisitteko myös avata esim.sijoituskoulussa mitä asioita pystyy päättelemään sisäpiirin osake muutoksista ja mitä ei.Esimerkiksi pystyykö sisäpiiriomistaja järjestelemään omistustaan piiloon nykyisen hallintarekisterilain puitteissa?
Vastaus
Frimodigin valinta ei ollut yllätys ja pidämme valintaa onnistuneena. Nykyinen strategia on pitkälti hänen käsialaansa ja hänen vt tj kaudella CapMan on edistynyt selvästi keskeisissä kasvuhankkeissaan. Lisäksi hän tulee talon ulkopuolelta, mikä on mielestämme tarpeen yhtiön muutoksien eteenpäin saamikseksi.
CapManilla useat vanhat perustajat ovat myyneet osakkeitaan samalla kun ovat jääneet pois CapManin palveluksesta. Tarkempia syitä emme osaa kommentoida, mutta emme näe tässä suurempaa dramatiikkaa. Tärkeämpänä pidämme yhtiössä käynnissä olevaa "sukupolven vaihtumista" kun useat vanhat partnerit jäävät yhtiöistä pois ja yhtiö uudistuu. Sisäpiirin liikkeitä ja mitä siitä voisi päätellä olisi hyvä aihe Sijoituskouluun, pidetään mielessä.