EU ja tulevaisuuden muutokset
Kysymys
Macron ja Merkel tapasivat. Keskustelun aiheena oli EU:n uudistaminen ja muutos tulevaisuudessa. Millaisia uhkia & mahdollisuuksia mahdolliset uudet linjanvedot ja muutokset voisivat säteillä markkinoille ja sen eri osa-alueille?
Vastaus
Euroalueen kaksi suurmaata pyrkivät Macronin ja Merkelin tapaamisessa luomaan suuntaviivoja sille, mihin koko unionia kannattaisi viedä. Keskustelussa esiin nousi reaalitalouden kannalta tärkeitä teemoja, kuten työttömyyden leikkaaminen, investointihalukkuuden kasvattaminen ja ulkomaankauppasuhteiden kehittäminen, jotka toteutuessaan parantaisivat talouden pitkän aikavälin näkymiä. Toisaalta etenkin Macronin pyrkimyksenä on tehdä EU-byrokratiasta entistä läpinäkyvämpää. EU instituutiona koetaan yleisesti hyvin byrokraattiseksi ja joustamattomaksi, joten tässä mielessä karsiminen voisi parhaimmillaan vähentää kansan kriittisyyttä unionia kohtaan ja tätä kautta vahvistaa EU:n yhtenäisyyttä.
Suhtaudumme positiivisesti suunnitelmiin ja talouskasvua sekä unionin yhtenäisyyttä edistävät toimet ovat positiivista myös markkinoiden kannalta. Odotamme mielenkiinnolla, mitä konkreettisia ehdotuksia Merkel ja Macron saavat aikaan. Seuraavan kerran kehittämisestä keskustellaan ministeritasolla heinäkuussa.