Hajauttaminen osakesalkussa
Kysymys
Sijoittamisen ikuisuuskysymys: Jos käytössä olisi 50 000 euroa ja hajautus on viidelle toimialalle noin 10 eri osakkeeseen, onko hajautus tuottomielessä liian laaja vai hyvä lähtökohta pitkäaikaiselle salkun rakennukselle?
Vastaus
Hei,
Hajauttaminen on toisaan sijoittamisen ikuisuuskysymyksiä. Hajauttamisella haetaan osakesalkun riskin madaltamista, mielellään kuitenkin niin ettei vastaavasti tuotot kärsisi kauheasti.
Eri akateemisissa tutkimuksissa, sijoittajien peukalosäännöissä ja mutukommenteissa todetaan, että lähteestä riippuen noin 10-15 osaketta salkussa tarjoaa jo riittävää hajautusta mikäli ne ovat kutakuinkin eri toimialojen yhtiöitä. Ammattimaisesti ilmaistuna "systemaattista riskiä" eli markkinariskiä, eli suomeksi sitä riskiä jos koko markkina romahtaa, inflaatio yllättää ja korot nousee jne. hajautus ei poista jos pysyy vain osakkeissa. Mutta yhtiökohtaista riskiä voi todellakin pienentää hajauttamalla. On olemassa "coolin" tuntuisia sanontoja, että laita munat yhteen koriin ja vahdi sitä koria mutta sellaiset sijoittajat eivät pysy vauraina pitkän aikaa. Parhaatkin kaverit hajauttavat ainakin jonkin verran muutamiin osakkeisiin. Keskittämällä voi rikastua nopeasti, mutta sillä ei pysy rikkaana kuin harvat. Venäläisessäkin ruletissakin jotkut pärjää yllättävän pitkään, jos otoskoko on riittävän suuri.
Hajauttaminen on siis tärkeää selviytymisen kannalta (myös vuonna 2021 on hyvä muistaa, että ensin pitää selviytyä jotta voi tehdä tuottoja markkinalla). Hajauttamisella on kuitenkin myös kustannuksia! Ensinnäkin, kaupankäyntikulut. Sinä puhut 50 000 eurosta, mutta keskimääräinen suomalaisen sijoittajan salkku on noin 4000 euroa. Usean euron kaupankäyntikulut syövät nopeasti tuotot, jos salkun hajauttaa useisiin osakkeisiin ja kaiken kukkuraksi välillä käy kauppaa niillä esimerkiksi portfolion tasapainotusmielessä. Toisekseen, mitä enemmän yhtiöitä salkussa on, sitä enemmän niiden seuraaminen vie aikaa ja vaivaa riippuen toki siitä, kuinka hyvin perillä sijoitaja haluaa omistuksistaan olla.
Hajatusta voi miettiä ylhäältä alaspäin, eli kuten muotoilit sijoittaja jo etukäteen päättää monelle toimialalle ja moneen osakkeeseen hän aikoo hajauttaa. Itse olen alhaalta ylöspäin -lähestymisen kannattaja. Ts., en etukäteen mieti miten salkku hajautetaan ja monenko osakkeen välille vaan pyrin vain etsimään hyviä sijoituskohteita ja kullekin määräytyy salkussa se paino, joka minulle hyvältä tuntuu, niin että yöunet ei mene. Tämä on minun lähestymistapa, mutta se pitää salkunrakentamisen suhteellisen "orgaanisena" puuhana. Kun sijoittaa vuosia, syntyy jokaiselle sijoittajalle (toivottavasti) syvempi käsitys omasta riskinsietokyvystä, taidoista ja haluista markkinalla minkä antamissa raameissa voi hajauttaa salkkuaan.
En voi kommentoida tähän kuin yleisesti, koska yllämainittujen yksilöllisten seikkojen lisäksi myös sijoittajan oma kokonaisvarallisuus, elämäntilanne, terveys, työ, palkka jne. vaikuttaa siihen minkälainen osakeportfolio ken kullekin sopii. Toivottavasti saat tästä kuitenkin jotain irti.
Terveisin,
Verneri