IT-yhtiöt ja inflaatio
Kysymys
Moi, Millaisia riskejä näette inflaation kiihtymisellä Suomalaisiin IT-yhtiöihin liittyen? Kiihtyykö palkkainflaatio? Miten käy jo sovittujen projektien katteelle? Ketkä kärsivät eniten ja ketä suojaa hyvä hinnoitteluvoima?
Vastaus
Terve,
Selvästi kiihtyvää palkkainflaatiota en odota, sillä yhtiöillä ei ole työkaluja vielä viedä sitä eteenpäin asiakkaalle. Tällöin katteet kärsisi ja siihen ei yhtiöiden usko lähtevän. Lisäksi se on lyhytnäköistä alkaa kilpailla palkoilla sillä houkuttelevaa työantajaimagoa pitää rakentaa muistakin palikoista, kuin palkoista. Sektorin kommenttien perusteella, voi sanoa, että "kaikki" odottavat palkkainflaation jatkuvan ja näin myös tämän tulisi olla huomioitu pidemmissä sopimuksissa. Lisäksi palkkainflaatio ei ole mikään uusi ilmiö sektorilla vaan jatkunut jo hyvin pitkään. Ne toimijat kärsivät eniten palkkainflaatiosta, jotka eivät muuten pysty houkuttelemaan tekijöitä mielenkiintoisilla asiakasprojekteilla sekä hyvällä ja kehittävällä työympäristöllä. Asiakashintojen nopea ja selvä nosto on yleisesti haastavaa sektorilla.
Alla tekstipätkä, joka käsittelee aihetta ja tulee osana IT-palvelumarkkinakatsausta:
Osaajapula, palkkainflaatio ja asiakashinnat on pähkinä ratkottavaksi sektorilla
Näkemyksemme mukaan osaajapulan ja asiakashintoja voimakkaampi palkkainflaatio on yksi sektorin keskipitkän ja pitkän aikavälin keskeisiä haasteita, johon sektorilla tulisi löytää ratkaisu. Tehokkuuden kautta tämän yhtälön ratkominen käy ajan myötä yhä haastavammaksi.
Osaajamarkkina on kroonisesti haastavassa tilanteessa ja sen sisällä etenkin korkeamman kokemustason päässä on arviomme mukaan kyettävä erottautumaan lähtökohtaisesti muilla kuin palkkatasoon liittyvillä tekijöillä. Tällaisia tekijöinä pidämme muun muassa mielenkiintoisia asiakasprojekteja ja oman kehityksen kannalta hyvää työympäristöä. Osaajapulan myötä on myös tärkeätä, että nykyisistä osaajista kyetään pitämään kiinni ja henkilöstön vaihtuvuus minimoimaan. Osaajapulaa ollaan viime vuosina sektorilla ratkottu lisäämällä ja rakentamalla omia alihankintaverkostoja.
Palkkainflaatio on eri yhtiöiden kanssa käymiemme keskusteluiden perusteella ollut viime vuosina 2-5 % välillä, omaamispainotuksesta riippuen. TietoEVRY kertoi alkuvuodesta palkkainflaation olevan noin 2 %, mikä on selvästi sektorin muita kommentteja matalampi. Tällä hetkellä mikään ei viittaa palkkainflaation hidastumiseen. Palkkainflaatiota pyritään hillitsemään maantieteellisesti halvempaa työvoimaa käyttäen, mikä ei kuitenkaan pitkällä tähtäimellä ole ratkaisu ongelmaan.
Asiakashintojen kehitys on vuosien ajan ollut sektorien kommenttien perusteella 0-2 % ja näin ollen selvästi palkkainflaatiota maltillisempaa. Koronan myötä asiakashinnoissa on joissakin tilanteissa ollut jopa painetta alas. Henkilöstökulut vastaavat sektorilla karkeasti noin 2/3-osaa kuluista ja vertailu palkkainflaation ei täten mene yksi yhteen, mutta efekti on negatiivinen lähes kaikilla sektorin toimijoilla. Peukalosääntönä asiakashinnat ovat korkeammat yksityisellä sektorilla, kun taas julkisen sektorin sopimukset ovat perinteisesti pitkiä ja tarjoavat sitä kautta jatkuvuutta. Näin asiakaspainopisteen muutos voi onnistuessaan ollaan yksi asiakashintojen nousun ajuri.
Lyhyellä ja keskipitkällä aikavälillä junioriresurssien laajempi käyttö ratkaisisi sekä osaajapulaa, helpottaisi palkkainflaatiota ja lisäisi tehokkuutta. Near-shore-tekemisen laajempi käyttö ratkaisisi lyhyellä tähtäimellä myös osaajapulaa ja voisi hillitä palkkainflaatiota. Keskipitkällä ja pitkällä aikavälillä voittajia ovat myös ne jotka pystyvät tuottamaan asiakkaalle lisäarvoa ja sitä kautta myös nostamaan asiakashintoja.
Toivottavasti tämä avasi aihetta ja vastasi kysmyksiisi.
Terveisin,
Joni