Kamux, palkkioiden osuus tuloksesta
Kysymys
Hei, Kamuxin tilikauden 1.-12.2018 tulos ennen veroja on 19,4 milj. €. Saadut palkkiot rahoitus- ja vakuutusyhtiöiltä ovat olleet yhteensä 22,7 milj.€. Tulos syntyi rahoitusratkaisujen ja vakuutusten myynnistä ja välityksestä?
Vastaus
Hei,
Tätä kommenttia on paljon näkynyt lehdissä ja eri sijoitusfoorumeilla, että Kamux tekee kaiken rahan pelkästään integroiduilla palveluilla. Jutuissa on jotain perää, mutta totuus ei ole ihan näin mustavalkoinen. Kamuxin liiketoimintamallin keskiössä on kuitenkin myydä autoja ja yhtään vakuutusta tai rahoituspalvelua ei myytäisi, ellei autoja myytäisi. Automyynnissä on erittäin ohuet katteet verrattuna integroitujen palvelujen myyntiin, joten siinä mielessä automyynti on todella ”huonoa” liiketoimintaa verrattuna integroitujen palveluiden korkeisiin katteisiin.
Yhtiö on kommentoinut, että heidän oman laskentansa mukaan bruttokatteesta noin 2/3 tulee autojen myynnistä ja 1/3 tulee integroiduista palveluista. Kun otetaan huomioon, että liikevaihdosta 95 % tulee autojen myynnistä ja 5 % integroitujen palvelujen myynnistä, voidaan todeta, että integroidut palvelut ovat erittäin kannattavaa liiketoimintaa. Kamux teki vuonna 2018 liikevaihtoa 528 MEUR, josta 501 MEUR syntyi käytettyjen autojen myynnistä ja 27 MEUR integroitujen palveluiden tuotoista. Kamux teki vuonna 2018 bruttokatetta 65 MEUR (bruttokate 12,3 %). Yhtiö ei raportoi aiheesta tarkempia lukuja, mutta em. arviolla käyttökatteesta noin 43 MEUR tuli autojen myynnistä (bruttokate 8,6 %) ja 22 MEUR integroiduista palveluista (bruttokate 81 %).
Rahoitus- ja vakuutuspalveluissa (joista yhtiö sai vuonna 2018 palkkiotuottoja 22,7 MEUR) materiaali ja palvelukustannuksia ei ole käytännössä lainkaan, sillä Kamux toimii vain ”myyntitiskinä” kolmansien osapuolten vakuutus- ja rahoituspalveluille. Näissä palveluissa kate on siis lähellä 100 %. Integroituihin palveluihin kuuluva lisävastuusitoumus Kamux Plus (jonka liikevaihto vuonna 2018 oli 4,3 MEUR) on vähän erilainen bisnes, sillä siitä tulee yhtiölle joissain tapauksissa jälkikuluja korjausten muodossa. Kamux Plus on ihan puhdasta vakuutusmatematiikkaa: myydään lisävastuusitoumus sille, että autossa tapahtuu tietyn kilometrimäärän tai ajan kuluessa ennalta määritetty vika ja se korjataan. Sekin on hyvin kannattavaa bisnestä, mutta ei lähellekään 100 %:n marginaalia. Selvästi suurin osa integroitujen palvelujen tuloksesta tehdään yhtiön mukaan rahoituspalveluista.
Bruttokatteen laskemisen jälkeen tullaan siihen problematiikkaan, että miten Kamuxin kiinteitä kuluja (henkilöstön palkat, kiinteistöjen vuokrat, markkinointikulut, it-ohjelmakulut jne.) tulisi jakaa integroiduille palveluille. Se on selvää, että iso osa tästä pitäisi allokoida autojen myynnille, sillä siitä tulee 95 % yhtiön liikevaihdosta. Integroitujen palvelujen kilpailuttamiseen, sopimuksentekoon ja myymiseen kuitenkin kuluu kuitenkin myös paljon resursseja (ja niillä tehdään paljon tulosta), joten sitä kautta myös niille pitäisi allokoida oma osuus Kamuxin kiinteistä kuluista. Tämä on sitten tulkinnanvaraista, että kuinka suuri osa kiinteistä kuluista kohdistetaan autojen myyntiin ja kuinka suuri osa integroitujen palveluiden myyntiin. Sen takia tähän kysymykseen on mahdotonta antaa täysin aukotonta vastausta.
Kamux on ison volyyminsa kautta haluttava kumppani vakuutus- ja rahoituspalveluiden tarjoajille (mm. Nordea, OP, IF, Santander jne.) ja se pystyy, joka vuosi suuremmaksi kasvaessaan, kilpailutettua kuluttajille edullisemmat vakuutukset ja rahoituspalvelut. Kuluttajat haluavat helppoutta ja Kamux tarjoaa tätä siinä muodossa, että sinne voi tuoda auton oston yhteydessä vanhan auton vaihdossa, saada saman katon alta auton oston yhteydessä kilpailutetun rahoituksen ja vakuutuksen. Kuluttaja voisi tietysti ostaa nämä jostain muualta, mutta Kamux tarjoaa kaikki palvelut saman katon alta ja kuluttajat selvästikin ovat valmiita maksamaan tästä kokonaispalvelusta. Jos palveluiden hinta ei olisi kohdallaan, kuluttajat voisivat ostaa nämä jostain muualta.
Tätä aihetta on käyty läpi mm. Kamuxin ROAST:ssa, jossa toimitusjohtaja Juha Kalliokoski kävi 16.3.2018. Aiheeseen liittyvät kysymykset esitetään videolla noin 34:30 kohdalla. https://www.inderes.fi/fi/videot/roast-kamux
Terveisin,
Petri K.