Copyright © 2019. Inderes Oy. All rights reserved.

Kysymys: Jos tekisin Helsingin pörssissä vuoden aikana n (esim. 1000) ostotoimeksiantoa, jossa ostaisin satunnaista osaketta satunnaisella hetkellä laidasta (satunnaisuus oikaistuna yhtiön markkina-arvon mukaan, jolloin pienet yhtiöt eivät ylipainottuisi), millainen olisi keskimääräinen vastapuoli? Mikä olisi "hänen" tuottotavoitteensa ja sijoitushorisonttinsa? Kuinka fiksu "hän" on? Kysymyksen perustelua (sen mukaan mitä olen ymmärtänyt, korjaukset otan nöyränä vastaan): Pörssissä osakkeita ostavat/myyvät monenlaiset tahot päiväkauppiaasta osta ja pidä -sijoittajaan ja sijoitettava varallisuus merkittävästi vaihtelee. Joku myy maksaakseen putkiremontin ja toinen käy kaupaa ammatikseen instituution palveluksessa. Kaikkien toimijoiden kauppojen seurauksena muodostuu "äänestystulos" yrityksen arvosta, joka tehokkailla markkinoilla on aina oikea. Yrityksen arvo on teoreettisesti ajatellen tulevien kassavirtojen nykyarvo. Kukaanhan ei näistä lopulta tiedä ja osakkeen hinta on epävarmojen ihmisten kollektiivinen arvaus, joka yllättävän hyvin lopulta osuu oikeaan. Osakkeen hinnan muodostavat, kauppoja tekevät tahot voidaan (ainakin teoriassa) jakaa eri ominaisuuksien mukaan (kuten sijoittettava varallisuus, sijoitushorisontti, tuottotavoite, osaaminen, jne) kategorioihin ja muodostaa näistä jonkinlaisia jakaumia. Itseäni kiinnostaisikin tietää tämän keskimääräisen kaupankävijän (= vastapuoleni) ominaisuuksista.

Inderesin kommentti 


Hei,

Melko paha kysymys. Kauppaa käy ihmisten lisäksi paljon myös algoritmit, joten vastapuoli ei välttämättä ole lainkaan ihminen. HFT algot (high frequency trading) saattavat hyvinkin olla melkein aina (arviot vaihtelee 50–100 % lyhytjänteisestä kaupasta) sillä hetkellä kaupan osapuoli, varsinkin isoissa yhtiöissä.

Mutta, käyn tässä esimerkkinä läpi muutamia stereotyyppisiä toimijoita pörssissä, joita saatat kohdata laidoilla. Samaa on käynyt Juha erinomaisesti tässä blogissa liittyen kuplien dynamiikkaan, minkälaisia sijoittajia pörssiin tulee mukaan eri vaiheissa. Kannattaa lukea kaveriksi!

Mitä suurempi yhtiö, sitä enemmän niissä kohtaa ns. ammattisijoittajia eli instituutioita ja rahastoja. Hinnoittelu on isommissa yhtiöissä tehokkaampaa, sillä niitä seuraa kymmenien rahastojen lisäksi kymmeniä analyytikoita. Näillä pitäisi olla parhaat resurssit saada kuva osakkeen arvosta suht ”oikein” (tämä ”oikeellisuus” on tietysti jatkuvassa muutoksessa ja äänestyksen aihe pörssissä).

Näillä goljateilla on kuitenkin muutamia merkittäviä heikkouksia, joita yksityissijoittajat voivat hyödyntää kamppailussa ylituoton hunajapurkeista: aikajänne ja sääntely. Monilla rahastonhoitajilla on valtava paine asiakkaiden suunnalta saada hyviä tuottoja aikaan jopa kvartaaleittain! Vaikka rahastonhoitaja itsessään olisi kuinka pitkäjänteinen, hänen voi olla vaikea tehdä hyviä sijoituksia, kun rahastoon sijoittaneet läähättävät niskaan ja vaativat ylituottoa joka päivä, sen sijaan että katsoisivat asiaa vuosien jänteellä. Sen lisäksi heillä on insentiivi esimerkiksi vuoden lopussa putsata epäonnistuneita sijoituksia pois salkkuraporteista kummittelemasta. Käsittääkseni tämä paine on lisääntynyt viime vuosina sijoittajien lyhytjänteisyyden lisääntyessä. Salkunhoitajille saattaa mennä paljon työaikaa myös turhanpäiväisissä puheluissa ja reissuissa eri sidosryhmien kanssa, mikä kaikki on pois itse osakepoiminnasta. Sääntely vuorostaan estää isoa keskittämistä portfoliossa. Monissa rahastoissa yli 10 % paino yhdessä osakkeessa on kielletty. Jotkut rahastot keskittyvät vain vaikkapa pienyhtiöihin, jolloin ne joutuvat myymään loistavan kasvuyhtiön, kun se siirtyy keskikokoisten yhtiöiden listalle.

Ammattilaiset ovat sijoittajia siis fiksuimmasta päästä isoilla resursseilla, mutta heillä on tuollaisia kahleita harmikseen.

Rahastojen koko vaihtelee Suomessa viimeisimmän rahastoraportin mukaan paristakymmenestä miljoonasta puoleen miljardiin euroon. Eläkerahastojen portfoliot painivat useissa miljardeissa euroissa ja siinä kokoluokassa liikkumatilaa Helsingin pörssissä on yhtä paljon kuin elefantilla Volkswagen Golfissa.

Ammatti vs. yksityissijoittajan etuja on käyty tarkemmin läpi tässä Heikkilä&Vilénin jaksossa, kannattaa katsoa.

Sitten on tietysti valtava joukko yksityissijoittajia. Suomessa on kotitalousomistajia yli 850 000, joskin epäilen kaikkien olevan aktiivisia. Aktiivisempi kaupankäynti ja sijoittaminen tuntuu keskittyvän paljon pienemmälle joukolle.

Yksityissijoittajien motiivit, kokoluokka ja aikajänne vaihtelevat valtavasti. Tyypillinen suomalaisssijoittaja on yli 50-vuotias mies ja hän asuu rannikolla. Ruotsinkieliset ovat suhteessa väkiluvun määrään yliedustettuina (Ahvenanmaa on oikea osakeisijoittamisen keidas). 2000-luvulla sijoittajien keski-ikä on noussut, mutta en tiedä, onko tämä nousu viime vuosina kääntynyt, sillä sijoittamisen suosio nuorten keskuudessa tuntuu nousseen paljon. Tai ainakin siitä puhutaan enemmän!

Mediaanisalkku on Suomessa noin 4000 euroa, joten puolella sijoittajista on tuota pienempi osakesalkku. Keskiarvo on yli 40 000 euroa, mutta se heijastaa sitä ikävää tosiasiaa, että osakesijoittaminen on edelleen suhteellisen lapsenkengissä Suomessa ja osakevarallisuus on käsittääkseni edelleen todella keskittynyttä rikkaiden käsiin (rikkain prosentti omisti vuonna 2015 puolet osakevarallisuudesta, mikä on saman verran kuin epäarvoisuudestaan tunnetuissa Yhdysvalloissa!). Tyypillinen suomalainen salkku on myös hyvin keskittynyt, joten epäilen monen vain holdaavan perittyjä osakkeita tai ostavan yhtä tai kahta osaketta salkkuun ja sitten unohtaa koko asian. Muistaakseni vain viidenneksellä salkuista oli yli viisi osaketta (nämä luvut nojaavat Matti Keloharjun tutkimukseen vuodelta 2015, jota en valitettavasti löytänyt ja joudun siteeraamaan näitä ulkomuistista). Välittäjillä lienee tästä tarkempaa dataa.

Lähes kaikki sijoittajat väittävät olevansa pitkäjänteisiä säästäjiä, ja varmasti pieni joukko onkin paatuneita ikiholdareita. Silti, jos välittäjien kaupankäyntitilastoja sekä anekdoottista todistusaineistoa sosiaalisesta mediasta yhdistelee, en malta olla ajattelematta, että monet veivaavat osakkeita edes takaisin fiiliksen ja satunnaisten ajatusten mukaan. Siten kaupan vastapuoli varsinkin pienissä yhtiöissä ei myy siksi, että hän olisi tullut päivien harkinnan jälkeen tulokseen, että osake on yliarvostettu, vaan todennäköisemmin siksi, että hän on katsonut jonkun Malisen haastattelun ja päätynyt sen perusteella myymään koko salkkunsa.

Ennen kuin lukija ajattelee mielessään, että onpas helppoa sitten tehdä ylituottoa, niin vaikka irrationaalisia ns. ”noise” -kaupankävijöitä olisi paljonkin, se ei tarkoita sitä, etteikö osakkeet olisi silti ammattimaisempien treidaajien ja sijoittajien toimesta hinnoiteltu suht oikein: sadan suhailijan seassa ui aina rautaisia haikaloja, jotka vuodesta toiseen pyyhkivät indekseillä lattiaa ja tehdessään tuottoa itselleen he korjaavat väärinhinnoitteluita. Katsoen sijoittajien tuottoja Inderesin Sijoitusfoorumilla, tuntuu tänne kasaantuneen myös hyvin taitavaa sakkia.

Koska vastapuolen aivoituksia on lähes mahdoton tietää (jos heittäydytään filosofisiksi niin tuskin edes itse tiedämme tarkalleen, miksi päädymme valintoihin mitä teemme), en itse henkilökohtaisesti liikaa pohdi kuka siellä haluaa ostaa/myydä kanssani juuri tässä eksaktissa kaupassa. Sen sijaan on yleisesti hyvä harrastaa ajatusleikkejä osakkeiden kanssa, miksi pörssi näkee osakkeen arvon olevan tässä missä se on nyt, ja miksi minä tietäisin paremmin, kuin kaikki muut. Warren Buffettia laveasti lainaten voi todeta, että jos et itse keksi kuka pelissä on häviäjä, se olet todennäköisesti sinä itse.

 

Terveisin,
Verneri