Nesteen jalostusmarginaali
Kysymys
Hei! Nesteen jalostusmarginaali on Nesteen sijoittajasivujen mukaan pysynyt negatiivisena lähes koko ajan covid-19 pandemian alkamisesta lähtien? Aikajakso kattaa vain 2019 alusta lähtien, mutta onko tälläistä yli 6kk negatiivista periodia koettu koskaan aikaisemmin vai onko tämä uniikkitilanne tähän mennessä?
Vastaus
Terve!
Viitemarginaali on tosiaan ollut negatiivinen jo tovin. Käsittääkseni vastaavaa tilannetta ei ole koettu aikaisemmin, vaikkakaan en ole tarkkaan selvitellyt marginaalin viime vuosikymmenien kehitystä. Muistelen, että edellisen kerran viitemarginaali painui voimakkaasti finanssikriisin aikaan, mutta silloinkin taso oli nykyistä korkeampi.
Terveisin,
Petri G.
Yhtiön kommentti
Moi,
Kyllä tämä tilanne on poikkeuksellinen. Omien havaintojemme (ja lisäksi mm. UBS:n) mukaan jalostusmarginaali on heikoin ainakin 20 vuoteen. Tämä kuvastaa Euroopan markkinoiden ylikapasiteettitilannetta, jota COVID-19 on entisestään kärjistänyt. Jalostusteollisuuden rakennemuutoksia ja kapasiteetin sulkemisia tarvitaan. Nettisivujemme kuvaajan osalta on hyvä muistaa, että sen tietolähde on eri kuin virallisessa raportoinnissa käyttämämme, joten eroavaisuuksia voi esiintyä. Kokonaiskuva on kuitenkin tuo.