Onko Keskon lakiasiainjohto ajan tasalla?
Kysymys
Kesko vaatii oikeudessa sakon uhalla, ettei Ruokakeskon entinen johtaja Rautiainen saa aloittaa Tokmannin toimitusjohtajana 2018, vaan vasta 2019.
Ruokakesko on hieman eri asia kuin monialainen Tokmanni. Kesko on innolla aiemminkin juridisiin toimin tappanut liian hyvin pärjänneitä K-kauppiaita. Nyt into ulottuu jo kilpailijoihin. Rautiainen ei ole ennen johtanut Tokmannin kaltaista laaja-alaista putiikkia, joten lienee lähinnä erikoista vedota jjohtajasopimuksiin rajatuista aloilta.
Keskon olisi pitänyt antaa Rautiaiselle kunnon pesti ennen headhuntereita, Nähdäkseni erittäin ammattitaidotonta toimintaa Keskon lakiasiainjohdolta. Jäänne monopoliajoilta. Näillä näkymin näemme Carrefourin Suomessa? Mikä on Inderesin arvio kaupan alan tulevaisuudesta? Avautuvatko nekin suljetut markkinat?
Vastaus
Hei!
Pahoittelut että vastauksessa on kestänyt. Emme näe todennäköisenä, että Suomeen tulisi nykyisten ruokakauppojen lisäksi uusia toimijoita lyhyellä aikavälillä. Nykyiset kolme suurinta toimijaa ovat jokseenkin vakiinnuttaneet asemansa. Suomi on kokonaisuudessaan haastava markkina. Monille kansainvälisille toimijoille maassa on vähän ihmisiä ja isot välimatkat. Elintarvikkeiden ja tuoretuotteiden siirtymistä verkkokauppaan ei voida siten pitää kovin houkuttelevana markkinana kansainvälisille toimijoille.