SSH PrivX kokoluokka vuonna 2021
Kysymys
Mitä suuruusluokkaa odotatte SSH:n PrivX liiketoiminnan olevan kuluvana vuonna? Käsityksemme mukaan tyypilliset PrivX-tilaukset ovat vuositasolla joitakin kymmeniä tuhansia euroja, joten suuria asiakkuuksia tarvitaan paljon, jotta ne alkavat näkyä yhtiön kasvussa
Vastaus
Moi!
SSH:n Q4-raportti antoi lisää näkyvyyttä PrivX-liiketoiminnan kokoluokkaan, kun SSH erotteli ensimmäistä kertaa ohjelmistojen tilausmyynnin (”subscription”) erillisenä liikevaihtoeränä. Tilausmyynti sisältää pääasiassa UKM:n, PrivX:n ja NQX:n kuukausilaskutteisen tilauspohjaisen myynnin.
Tilausmyynti kasvoi Q4:llä 15 % ja oli 0,2 MEUR. Koko vuonna 2020 tilausmyynti kasvoi 8 % ja oli 0,8 MEUR (2019: 0,7 MEUR). Yhtiön mukaan PrivX-tilausten liikevaihto kolminkertaistui vuodesta 2019, mutta UKM-tilausten päättyminen painoi kasvua. Nämä numerot mielestäni kertovat, että vahvoista kasvunumeroista huolimatta absoluuttisin liikevaihtoluvuin PrivX:n kaupallistamisessa ollaan vielä varhaisessa vaiheessa.
Vuoden 2020 lopussa maksavia PrivX-asiakkaita oli 70. Näkyvyyttä nykyisen asiakaskannan keskihintaan ei ole, mutta esim. 10-15 tuhannen euron vuosilaskutuksella PrivX:n vuotuinen liikevaihto olisi nyt noin 0,7-1,1 MEUR. Tänä vuonna oletettavasti asiakasmäärä kasvaa ja pitkässä juoksussa myös keskihinnan pitäisi nousta, kun PrivX:n käyttöä laajennetaan asiakkaiden sisällä.
T. Atte