Titaniumin ohjeistus
Kysymys
Näettekö mahdollisena, että Titaniumin ohjeistusta nostettaisiin ylöspäin loppuvuoden aikana? "Yhtiön alkuvuosi on sujunut erittäin hyvin ja olemme tarkistaneet ennusteitamme ylöspäin. Osakekurssi ei ole seurannut yhtiön hyvää operatiivista kehitystä ja arvostustaso on painunut hyvin houkuttelevaksi."
Vastaus
Titanium ei ole antanut ohjeistusta vuodelle 2018. Yhtiö on kuitenkin kertonut uskovansa liiketoiminnan kehittyvän taloudellisten tavoitteiden edellyttämällä tavalla vuonna 2018. Yhtiön tavoitteena on saavuttaa yli 16 MEUR:n liikevaihto vuodelle 2020 sekä säilyttää keskimäärin selvästi yli 50 %:n liikevoittomarginaali ilman konserniliikearvon poistoja.
Nykyisellä tuotetarjonnalla tavoitteen saavuttaminen tulee arviomme mukaan olemaan hankalaa Hoivarahaston erinomaisesta kehityksestä huolimatta ja omat 2020 ennusteemme ovatkin yhtiön omien tavoitteiden alapuolella. Hoivarahaston näkymät ovat edelleen vahvat, mutta jatkuvasti laskevat markkinoiden tuottovaatimukset tekevät rahaston uusmyynnin asteittain yhä hankalammaksi. Titanium hyötyy tällä hetkellä jo aiemmin sovitusta hankekannasta, mutta ajan saatossa kasvu tulee väistämättä hidastumaan täällä. Arviomme mukaan tavoite saavuttaakseen yhtiön tulisikin lanseerata onnistuneesti uusia tuotteita. Näistä johto on aika ajoin vihjaillut ja pidämme uuden rahaston lanseerausta seuraavan 12kk aikana varsin todennäköisenä. Emme huomioi ennusteissamme uusia tuotteita johtuen 1) niihin liittyvästä heikosta näkyvyydestä 2) yhtiön Asunto- ja Osakerahastojen vaisusta kehityksestä johtuen. Uudet tuotteet olisivat myös sijoittajille kriittisiä, koska kasvun lisäksi ne hajauttaisivat yhtiön palkkiovirtoja ja pienentäisivät tämän kautta riskiprofiilia.
t. Sauli
---
Ennusteemme katsottavissa Titaniumin yhtiösivuilta (https://www.inderes.fi/yhtiot/titanium) ja viimeisimmästä Yhtiöpäivityksestä (21.5.2018, https://www.inderes.fi/system/files/company-reports/yhtiopaivitys_titani...)