Tuhoaako pitkänajan matkustajarajoitukset Finnairin?
Kysymys
Hei,
Olen Finnairin suurkuluttaja, mutta en omista yhtiötä edelleenkään. Mietin matkustajarajoituksien vaikutusta yhtiöön. Millaiset mahdollisuudet Finnairilla on selviytyä taloudellisesti sekä lainojen osalta, jos rajoitukset (tai suositukset olla matkustamatta) Suomessa pysyisi 6-12kk tai jos ulkomaat (joihin Finnair lentää) eivät päästä esimerkiksi seuraavaan 6-12kk ulkomaalaisia matkustajia maahan samaan tapaan kuin ennen epidemiaa?
Vastaus
Hei,
Finnairilla oli Q1:n lopussa kassassa rahaa noin 830 MEUR. Lisäksi yhtiön on vahvistamassa omaa pääomaansa 500 MEUR:lla ja kassassa ei vielä näkynyt 600 MEUR:n TyEL-takaisinlainausta ja käyttämätöntä 200 MEUR yritystodistusohjelmaa. Näin ollen likviditeettiä on nyt käytössä karkeasti pari miljardia, sillä osakeanti ja TyEL-takaisinlainaus valtion tukemina toteutunevat suunnitellusti (yritystodistusohjelman nostettavuuteen sen sijaan on liittynyt tiettyä epävarmuutta).
Likviditeettiä yhtiö voisi tukea myös lentokoneiden myynti- ja takaisinvuokrausjärjestelyillä ja tämäntyyppisistä järjestelyistä Finnair on myös neuvottelemassa vuokrayhtiöiden kanssa.
Jos oletetaan, että liikenne olisi täyspysähdyksissä seuraavat 12 kk, mikä ei siis tällä hetkellä näytä todennäköiseltä, Finnairin kassaa palaisi juoksevien kulujen kautta karkeasti 1 MEUR/päivässä eli noin 360 MEUR. Pitkän täyspysähdyksen skenaariossa Finnair joutuisi myös palauttamaan asiakkaiden yhtiölle maksamia lippurahoja ja tätä kautta rahoitettavaa käyttöpääomaa yhtiölle voisi tulla karkeasti 200-300 MEUR. Sitovia investointeja on todennäköisesti seuraavalle vuodelle ajoittumassa noin 400-500 MEUR. Lisäksi syksyllä erääntyy 200 MEUR:n hybridilaina. Tämän yhtiö pyrkinee toki uudelleenrahoittamaan, mutta heikossa skenaariossa (ts. kiinnostuneita sijoittajia ei olisi) laina voisi toki tulla maksuun. Muita lyhytaikaisia rahoituslainoja yhtiöllä on seuraavan 12 kuukauden aikana tulossa todennäköisesti maksuun vuoden 2019 vuosikertomuksen perusteella korkeintaan 100 MEUR.
Tässä lienevät yhtiön suurimmat rahoitustarpeet seuraavan 12 kuukauden tähtäimellä. Käytössä olevan ja suurella todennäköisyydellä järjestyvän likviditeetin ja merkittävimmät rahoitustarpeet summaamalla on mielestäni selvää, että Finnair selviäisi yli vuoden kestävästä lentämisen totaalikatkosta ilman akuuttia kassakriisiä. Rajuja iskuja yhtiön taseasema koronasta kuitenkin saa selvästi tätäkin positiivisemmassa skenaariossa, jossa lentämistä aletaan ajaa asteittain ylös tämän vuoden heinäkuusta.
t: Antti