Copyright © 2019. Inderes Oy. All rights reserved.

Valtion velkakirjat

Inderes Q&A 26.11.2020 8:21

Oheisen artikkelin https://www.salkunrakentaja.fi/2020/06/sijoittajat-valtiolainat/ heti ensimmäiset lauseet on seuraavanlaiset: ” Valtiolainojen korot ovat painuneet vuosien saatossa historiallisen alas. Esimerkiksi Saksan 10 vuoden velkakirjan korko on jo -0,48 prosenttia eli negatiivinen. Sijoittajat siis joutuvat maksamaan siitä, että omistavat Saksan valtion pitkiä lainoja.” Kuitenkin saman artikkelin loppupuoliskolla lukee seuraavasti: ” Vaikka velkakirjojen korot ovat alhaalla, ovat ne tähän asti olleet tuottavia pitkän aikavälin sijoituskohteita, koska korkojen lasku on merkinnyt velkakirjojen markkinahintojen nousua. Korkosijoitukset ovat siis tarjonneet tuottoa melko kohtuullisella riskillä.” Eli artikkelin alussa kerrotaan että korkojen lasku tarkoittaa sitä että sijoittaja maksaa ikään siitä että saa pitää sijoituksensa ”turvassa” ja myöhemmin kuitenkin lukee, että valtionlainojen korkojen laskiessa itse velkakirjan arvo nousee ja markkinahinnan noustessa sijoittajalle on tarjolla hyvä tuotto. Itse ymmärrän sen, että kun esimerkiksi keskuspankki ostaa valtion velkakirjoja, silloin velkakirjan arvo nousee ja siitä saatava korkotuotto laskee. Eli jos valtion velkakirjojejn korot vaikka laskisivat vielä enemmän(keskuspankki ostaisi vaikka vielä lisää)ja velkakirjoista saatava korkotuotto pienenisi entisestään pienemmäksi, niin onko se silloin tuottoa sijoittajalle jos on valtion velkakirjoihin sijoittanut?

Inderesin kommentti 

Moikka, ja kiitos kysymyksestä! Velkakirjamarkkinan toiminnan ymmärtäminen voi aiheuttaa hankaluuksia, mutta ymmärtämistä helpottaa kaksi asiaa:

1) Useimmat valtion velkakirjat ovat luonteeltaan kiinteäkorkoisia haltijavelkakirjoja. Käväisin Valtiokonttorin sivuilla ja esimerkiksi Suomen valtion 20 vuoden sarjaobligaatioita laskettiin viimeksi liikkeelle 0,25 %:n vuosikorolla. Tämä on siis korko, jonka velkakirjan haltija saa 20 vuoden kuluttua lainan erääntyessä, eli korko ei päätä huomaa.

2) Koska velkakirja on haltijakohtainen, sillä voidaan käydä kauppaa erikseen velkakirjamarkkinalla, jossa velkakirjan arvon määrää velkakirjojen kysyntä ja tarjonta. Velkakirjan arvo ja markkinakorko kulkevat eri suuntiin, eli kysynnän kasvaessa arvo nousee ja korko laskee ja kysynnän laskiessa arvo laskee ja korko nousee.

Markkinakorko on siis eri asia kuin kuponkikorko ja muuttuu jatkuvasti kysynnän ja tarjonnan vaihteluiden myötä, samoin velkakirjan arvo. Kuten osakkeissa, myös velkakirjoissa voi siis tehdä tuottoja arvonnousun myötä. Velkakirjojen kysyntään vaikuttavia tekijöitä ovat mm. talouskasvu- ja inflaatio-odotukset, ja keskuspankit ovat omilla ostoillaan lisänneet kysyntää ja painaneet markkinakorkoja.

Ystävällisin terveisin, Marianne