Valtion velkakirjat
Kysymys
Hei, Valtion velkakirjat -hankinta kiinnostaa. Olisiko antaa ohjeistusta vaihtoehdoista ja mihin tulisi kiinnittää huomioita kohdetta valittaessa?
Vastaus
Moikka,
ja kiitos kysymyksestäsi! Valtion velkakirjamarkkinasta puhutaan paljon etenkin makrokommenteissa, joten kysymys on ajankohtainen. Velkakirjamarkkinalla hinta ja korko kulkevat eri suuntiin, eli velkakirjan hinnan noustessa sen tuotto laskee ja toisinpäin. Esimerkiksi Saksan ja USA:n velkakirjoja pidetään eräänlaisina turvasatamina, jotka tarjoavat vakaata, mutta alhaista tuottoa (eli korkoa). Toisaalta esimerkiksi Italian velkakirjoja hinnoitellaan korkeammalla riskillä eli korolla Saksaan nähden. Toisaalta mitä pidempi juoksuaika velkakirjalla on, sitä korkeampi on korko.
Valtion velkakirjat ovat joillekin kätevä tapa hajauttaa salkkua. Niitä voi ostaa joko ensimarkkinalta eli valtion velkakirjahuutokaupoissa tai jälkimarkkinalta. Esim. valtion velanhallinnasta vastaava Valtiokonttori kertoo sivuillaan seuraavaa:
"Miten Suomen valtion joukkolainoihin voi sijoittaa?
Suomen valtion velkakirjoihin voi sijoittaa sekä uuden lainan liikkeeseenlaskussa että jälkimarkkinoilla. Suomen valtion joukkovelkakirjoihin voi sijoittaa monien pankkien ja varainhoitajien kautta joko sijoittamalla suoraan tiettyyn velkakirjaan tai sijoittamalla rahastoon, jonka sijoitussalkussa on Suomen valtion joukkovelkakirjalainoja." lähde täällä., Valtiokonttori ei kuitenkaan julkaise ennakkoon velkakirjojen huutokauppakalenteria. Myös velkakirjojen jälkimarkkinalla haasteena on läpinäkymättömyys verrattuna esim. osakemarkkinaan. Yksityissijoittajalle yksinkertaisimpana tapana sijoittaa velkakirjoihin siis lienevät Valtiokonttorinkin mainitsemat rahastot, joita löytyy laaja valikoima.
Yst terv Marianne