Copyright © 2019. Inderes Oy. All rights reserved.

Lasi täynnä koronahuolia

Yhtiöraportti 12.03.2020 19:28 NoHo Partners

Koronavirus aiheuttaa lyhyellä aikavälillä yhtiön liiketoiminaan merkittäviä häiriöitä ja olemme leikanneet 2020 tulosennusteitamme rajusti. Rajun tulosheikennyksen lisäksi korona nostaa lyhyellä aikavälillä NoHon riskiprofiilia merkittävästi. Sijoittajan kannalta tilanne on hyvin kaksijakoinen, sillä rajun kurssilaskun myötä osake on painunut selvästi aliarvostetuksi (2021e P/E 9x). Näemmekin nykyisen kurssitason tarjoavan jo riittävän houkuttelevan tuotto-odotuksen selvästi kohonneiden riskien vastapainoksi.

Lahjoita tämä sisältö kaverillesi. Premium-jäsenenä voit lahjoittaa Premium-sisällön luettavaksi myös ilmaisjäsenelle! Kopioi tämä lahjalinkki ja jaa se:

Käy kauppaa. (NoHo Partners)

NoHo Partners Oyj on vuonna 1996 perustettu suomalainen ravintola-alan palveluihin erikoistunut konserni. Vuonna 2013 ensimmäisenä suomalaisena ravintolatoimijana NASDAQ Helsinkiin listautunut pörssiyhtiö on kasvanut voimakkaasti koko historiansa ajan. Konsernin yhtiöihin kuuluu noin 250 ravintolaa Suomessa, Tanskassa ja Norjassa. Yhtiön tunnettuja ravintolakonsepteja ovat mm. Elite, Savoy, Teatteri, Yes Yes Yes, Stefan’s Steakhouse, Palace, Löyly, Hanko Sushi ja Cock's & Cows. NoHo Partners Oyj:n vuoden 2019 liikevaihto oli 272,8 miljoonaa euroa ja liikevoitto 30,6 miljoonaa euroa.