Pimeää ennen auringonnousua
Telesten Q2-raportti vahvisti luottamustamme yhtiön kustannusten hallinnan sekä koholla olevan käyttöpääoman sulattelun suhteen. Pohjois-Amerikan markkinoille meno näyttää myös edistyvän pitkälti suunnitelmien mukaisesti ja volyymitoimitusten käynnistyminen näyttää ensi vuonna todennäköiseltä. Lisäksi toimitusketjuihin ja komponenttipulaan liittyvät riskit ovat myös hälvenneet alkuvuoden aikana. Vastapainona Euroopan lyhyellä tähtäimellä heikentynyt kysyntänäkymä nostaa tulevien neljännesten ennusteriskejä, jonka myötä tarkistimme odotuksiamme varovaisemmaksi. Telesten osakkeen nykyarvostuksella näemme tuotto/riski-suhteen kallistuvan kuitenkin varovaisesti positiivisen puolelle.
Teleste
Teleste Oyj on vuonna 1954 perustettu suomalainen teknologiakonserni, joka kehittää ja tarjoaa video- ja laajakaistateknologioita sekä niihin liittyviä palveluita. Teleste toimii tietoliikenneoperaattorien kaapeliverkkojen verkkolaitteiden kehittäjänä, tuottajana ja myyjänä sekä palvelutoimittajana. Lisäksi yhtiö tarjoaa videovalvontaan ja matkustajainformaatioon tarvittavia sovelluksia ja ratkaisuja lähinnä julkisen sektorin asiakkaille sekä raideliikenteeseen. Yhtiön tuotanto tapahtuu suurimmaksi osaksi Suomessa ja tuotekehitystoiminnot yhtiöllä ovat pääosin Suomessa, Saksassa ja Puolassa.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut11.08.2023
2022 | 23e | 24e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 165,0 | 162,1 | 173,4 |
kasvu-% | 14,62 % | −1,76 % | 6,94 % |
EBIT (oik.) | 2,0 | 3,4 | 7,8 |
EBIT-% (oik.) | 1,18 % | 2,10 % | 4,51 % |
EPS (oik.) | −0,01 | 0,19 | 0,28 |
Osinko | 0,00 | 0,08 | 0,12 |
Osinko % | 2,68 % | 4,01 % | |
P/E (oik.) | - | 15,51 | 10,57 |
EV/EBITDA | 13,03 | 9,98 | 5,75 |