Varovaisemmin vaikeaan markkinaan
IT-palvelumarkkina on ymmärryksemme mukaan jatkunut edelleen haasteellisena Q3:lla ja merkkejä käänteestä ei vielä ole. Siili kertoi lokakuussa jo toisista muutosneuvotteluista kuluvana vuonna, mikä heijastelee näkemyksemme mukaan haasteita myös Siilillä. Laskimme hieman kuluvan ja ensi vuoden ennusteita haasteellisen markkinan ajamana, ennen yhtiön tiistaina julkaisemaa liiketoimintakatsausta. Riskinä on, että yhtiö joutuu antamaan toisen tulosvaroituksen kuluvasta vuodesta, mikäli markkina heikkenee ja säästötoimet eivät ehdi purra riittävästi. Lyhyellä aikavälillä riskitaso on näin noussut. Arvostuskuva on näkemyksemme mukaan kuitenkin edelleen houkutteleva (2023-24 EV/EBIT 10x-9x).
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
