Syklin taitetta odotellessa
Telesten tuloskäänne on edennyt vuoden 2018 aikana hyvin, vaikka tilaajaverkkotuotteiden teknologiamurros on jarruttanut liikevaihtoa odotuksia enemmän. Yhtiöllä on hyvät lähtökohdat jatkaa tulosparannusta vuonna 2019 palveluliiketoiminnan käänteen sekä videovalvonta- ja informaatioratkaisujen tilausnäkymien tukemana. Tilaajaverkkotuotteita rasittava teknologiasykli on myös kääntymässä suotuisaksi uuden hajautetun verkkoarkkitehtuurin käyttöönoton myötä. Mielestämme vielä on kuitenkin liian aikaista arvioida, onnistuuko Teleste tilaajaverkkotuotteiden seuraavassa teknologiasyklissä yhtä hyvin kuin aiemmassa teknologiasukupolvessa. Tästä epävarmuudesta johtuen pysymme osakkeessa lisää-puolella, vaikka matala arvostus olisi syklin taittumisen valossa nyt houkutteleva.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille