Admicom Q4: Tulos ja näkymät jäivät korkealle venytettyjen odotusten alle
Admicomin Q4-tulos jäi hieman alle yhtiön ohjeistushaarukan ylälaidalla olleista ennusteistamme. Koronapandemian vaikutukset uusmyynnissä alkoivat näkyä Q4:llä ja kuluvan vuoden kasvunäkymät olivat alle odotustemme. Yhtiö tavoittelee uudella vuosien 2021-2023 strategiakaudella odotetusti voimakkaan tuloskasvun jatkumista nykyisiä markkinoitaan paaluttamalla. Lisäksi strategiassa odotetusti korostuvat valikoidut yritysostot, joilla vahvistetaan nykyisiä asiakassegmenttejä ja mahdollisesti laajennutaan uusille toimialoille.
Admicomin Q4-liikevaihto kasvoi 37 % 5,6 MEUR:oon ja ylitti lievästi ennusteemme. Laskelmiemme mukaan Tocoman-yrityskaupan vaikutus kasvuun Q4:llä oli 23 %, kun taas orgaaninen kasvu hidastui 14 %:iin. Koronapandemian vaikutukset uusmyynnissä alkoivat nyt näkyä selvemmin orgaanisessa kasvussa, sillä Q3:lla kasvu oli vielä yli 20 %. Koko vuoden osalta liikevaihto kasvoi 40 %, josta 21,5 %-yksikköä oli orgaanista.
Admicomin vahva tuloskehitys jatkui Q4:llä, mutta jäi hieman alle korkealle asetettujen odotustemme. Yhtiön Q4-käyttökate kasvoi 44 % 2,4 MEUR:oon, kun ennusteemme oli 2,6 MEUR. Käyttökatemarginaali parani hieman vertailukaudesta ja oli 43 % (Q4’19: 41 %). Arviomme mukaan loppuvuoden kannattavuutta tukivat Q3:lla toteutetut tehostamistoimet.
Admicomin koko vuoden 2020 raportoitu osakekohtainen tulos oli 1,36 euroa (2019: 1,09 EUR). Yhtiön hallitus ehdottaa jaettavaksi 0,91 euron osakekohtaista osinkoa, mikä oli hieman alle 1,0 euron osinkoennusteemme. Huomautamme, että osingon merkitys Admicomin sijoitustarinassa on hyvin pieni.
Admicomin uuden strategiakauden 2021-2023 taloudellisina tavoitteina on yli 20 % liikevaihdon vuosikasvu sekä 40-50 % käyttökatemarginaali. Uudella strategiakaudella yhtiö kartoittaa aiempaa aktiivisemmin yritysostokohteita tavoitteenaan selkeä ykkösasema omilla asiakassegmenteillään. Yhtiö tutkii myös kansainvälisiä laajentumismahdollisuuksia, mutta ei halua riskeerata sen kustannuksella kotimarkkinoiden suunniteltua haltuunottoa lähivuosina.
Kuluvalle vuodelle yhtiön näkymät olivat odotuksiamme varovaisemmat. Yhtiön mukaan koronapandemia lisää parhaillaan epävarmuutta uusmyynnin onnistumiseen, kohottaa asiakaspoistumariskiä konkurssien kautta ja todennäköisesti pienentää asiakkaiden vuositasauslaskutusta olennaisesti. Näillä taustoilla yhtiö ohjeistaa vuoden 2021 liikevaihdon kasvuksi 10-20 % ja tavoitteiden mukaista 40-50 % käyttökatetta.
Ennusteemme odotti ennen Q4-raporttia tänä vuonna 22 %:n kasvua ja 53 %:n käyttökatetta, joten ennusteissa on alustavasti jonkin verran laskupainetta.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Admicom
Admicom on vuonna 2004 perustettu rakentamisen, talotekniikan ja teollisuuden järjestelmäkehittäjä ja kokonaisvaltainen ohjelmisto- ja tilitoimistokumppani. Yhtiön palvelut auttavat pieniä ja keskisuuria yrityksiä parantamaan kilpailukykyään automatisoimalla työmaan ja toimiston rutiineja kirjanpitoon asti.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut22.11.2020
2019 | 20e | 21e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 15,6 | 21,8 | 26,6 |
kasvu-% | 36,53 % | 39,38 % | 22,16 % |
EBIT (oik.) | 6,7 | 9,7 | 13,9 |
EBIT-% (oik.) | 42,60 % | 44,56 % | 52,20 % |
EPS (oik.) | 1,10 | 1,58 | 2,28 |
Osinko | 0,72 | 1,00 | 1,40 |
Osinko % | 1,12 % | 2,05 % | 2,87 % |
P/E (oik.) | 58,43 | 30,85 | 21,45 |
EV/EBITDA | 41,68 | 22,21 | 15,63 |