Alma Media: Vakuuttavaa kannattavuuden puolustamista
Alma Median Q3-tulos oli odotuksiamme parempi, mikä oli jälleen osoitus yhtiön kyvystä hallita kustannuksia ja näin sopeutua heikompaan toimintaympäristöön. Yhtiön oma tekeminen onkin erinomaisella tasolla, mikä on positiivista nyt kun toimintaympäristö on heikko ja lyhyen aikavälin talouskehitykseen liittyvät riskit sekä siten kysynnän kehitykseen liittyvä epävarmuus on korkea. Kuluvan vuoden ennusteemme nousivat, mutta lähivuosille emme ole tehneet juurikaan ennustemuutoksia. Siten toistammekin näkemyksemme mukaan maltillisesti arvostetun Alma Median lisää-suosituksen ja 10,0 euron tavoitehintamme. Alma Median toimitusjohtajan Q3-haastattelu on katsottavissa tästä linkistä.
Q3:n tulos oli odotuksiamme parempi toiminnan tehostustoimien purressa vakuuttavasti
Alma Median liikevaihto laski Q3:lla noin odotuksiemme mukaisesti reilun 1 %:n. Myös segmenttitasolla kehitys oli isossa kuvassa linjassa odotuksiemme kanssa. Kysyntä jarruttaa nyt etenkin medialiiketoiminnoissa, mikä heijastelee eritoten supistuvaa mainosmarkkinaa, talouskehitystä ja kuluttajien heikkoa ostovoimaa. Liikevaihdon supistumisesta huolimatta Alma Media ylsi Q3:lla vertailukautta vahvempaan 20,5 MEUR:n oikaistuun liikevoittoon, mikä ylitti ennusteemme. Tämä 27,9 %:n oikaistu liikevoittomarginaali on yhtiölle myös kausiluonteisesti vahvalla Q3:lla erinomainen taso ja osoitus yhtiön toteuttamien tehostustoimien purevuudesta. Segmenttitasolla tämä näkyi eritoten Careerissa, jossa vertailukaudelle osunut tavanomaista suurempi mainoskampanja ei toistunut ja yhtiö on laajemmin supistanut myynnin ja markkinoinnin kustannuksia. Tätä hyvää kannattavuuskehitystä komppasi myös Talent ja Consumer, vaikkakin eritoten jälkimmäinen kärsii korkean katteen mainostuottojen tuntuvasta supistumisesta.
Kuluvan vuoden tulosennusteemme nousivat, lähivuodet käytännössä ennallaan
Alma Media toisti vuodelle 2023 annetun ohjeistuksensa, jonka mukaan se odottaa liikevaihtonsa (2022: 309 MEUR) ja oikaistun liikevoittonsa (73,4 MEUR) olevan vuoden 2022 tasolla tai laskevan vuoden 2022 tasosta. Yhtiö myös odottaa rekrytointipalveluiden kysynnän säilyvän vähintään vertailukauden tasolla Q4:llä, mutta mainonnan elpymisen viivästyvän ensi vuoden puolelle. Kuluvan vuoden liikevaihdon ennusteemme laski marginaalisesti 304 MEUR:oon, mutta odotuksiamme matalampaa kustannusrakennetta heijastellen vuoden 2023 oikaistun liikevoiton ennusteemme kohosi 3 % eli lähes edellisvuoden tasolle 72,5 MEUR:oon. Siten odotamme yhtiön nostavan kuluvan vuoden ohjeistuksen muotoon, joka indikoi edellisvuoden tasolla olevaa tulosta, mikäli toimintaympäristössä ei tapahdu yllätyksiä Q4:llä. Lähivuosien tulosennusteiden muutokset jäivät hyvin marginaalisiksi 0-1 %:iin.
Arvostus on mielestämme maltillinen, Otavan tarjousvastiketta emme pidä houkuttelevana
Toteutuneella tuloksella Alma Median osakkeen arvostus on mielestämme maltillinen, kun oikaistut (LTM) P/E- ja EV/EBIT-kertoimet ovat noin 12x. Näkemyksemme mukaan Alma Median vahva pääoman tuotto, hyvä kassavirrantuottokyky ja pidemmän tähtäimen kasvunäkymä puoltavat korkeampaa arvostusta. Lyhyellä tähtäimellä tuloskasvu on kuitenkin arviomme mukaan kiven alla, minkä taustalla on heikko toimintaympäristö. Emme odotakaan markkinoiden uudelleen arvioivan arvostustasoa lyhyellä tähtäimellä, sillä talouskehitykseen liittyvät riskit ovat koholla eikä korkotasossa ainakaan toistaiseksi ole nähty käännettä. Houkutteleva arvostus yhdessä hyvän ja keskimäärin noin 5,5 %:n osinkotuoton kanssa puoltavat kuitenkin mielestämme lisäostoja.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Alma Media
Alma Media Oyj on 1998 perustettu Suomessa, itäisessä Keski-Euroopassa, Ruotsissa ja Baltiassa toimiva digitaalisiin rekrytointi- ja markkinapaikkapalveluihin sekä talous- ja ammattilehtien julkaisutoimintaan keskittynyt mediakonserni. Suomessa liiketoimintaan kuuluvat myös asumisen ja autoilun markkinapaikat, valtakunnallinen kuluttajamedia sekä sisältö- ja datapalvelut ammattilaisille ja yrityksille.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut19.10.2023
2022 | 23e | 24e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 308,8 | 303,8 | 302,1 |
kasvu-% | 12,12 % | −1,62 % | −0,57 % |
EBIT (oik.) | 73,4 | 72,5 | 69,5 |
EBIT-% (oik.) | 23,75 % | 23,86 % | 22,99 % |
EPS (oik.) | 0,72 | 0,65 | 0,63 |
Osinko | 0,44 | 0,46 | 0,48 |
Osinko % | 4,68 % | 4,38 % | 4,57 % |
P/E (oik.) | 13,08 | 16,12 | 16,73 |
EV/EBITDA | 9,47 | 11,08 | 11,36 |