Apetit investoi kasvaakseen korkeamman jalostusasteen kasviöljyissä
Yhtiö pyrkii kasvattamaan katetasoiltaan houkuttelevan kuluttajamyynnin osuutta Öljykasvituotteiden liikevaihdosta.
Merkittävä investointi Öljykasvituotteisiin
Apetit tiedotti keskiviikkona investoivansa yhteensä 4,5 MEUR uuteen pullotuslinjaan Kirkkonummen öljynpuristamollaan. Investointi on kooltaan suhteellisen suuri, sillä Apetitin käyttöomaisuusinvestoinnit ovat olleet viime vuosina konsernitasolla (jatkuvissa toiminnoissa) keskimäärin 6 MEUR per vuosi ja Öljykasvituotteissa 3 MEUR per vuosi. Tiedotteen myötä investointiennusteisiimme (2024e: 6 MEUR) kohdistuu pientä nousupainetta. Vastaavasti myös Öljykasvituotteiden käyttökate-ennusteeseen voi kohdistua pientä nousupainetta. Tulemme arvioimaan ennusteita Q3-tulosraportin yhteydessä. Emme näe investointipäätöksellä merkittävää vaikutusta osakkeen käypään arvoon.
Investoinnin taustalla halu kasvaa korkeamman lisäarvon kategorioissa
Apetit on onnistunut viime vuosina käsityksemme mukaan kasvattamaan kuluttajille myytävien kasviöljyjen määrää. Toistaiseksi tuotetuista volyymeistä ylivoimainen valtaosa menee kuitenkin yhä teollisuuteen ja food service -asiakkaille. Investointi omaan pullotuslinjastoon tukee Apetitin tavoitetta kasvattaa korkeakatteisempien kuluttajatuotteiden osuutta myynnistä. Apetit on suomen merkittävin kasviöljyjen jalostaja ja sillä on siten mielestämme hyvä asema kasvattaa osuuttaan kasviöljyjen myynnistä vähittäiskaupassa.
Öljykasvituotteet ei ole luonut arvoa omistajille viime vuosina
Öljykasvituotteet-segmentin kannattavuus on ollut viime vuosina keskimäärin heikko (2020-22 EBIT keskimäärin 2,2 % liikevaihdosta) ja tuotto sijoitettua pääomaa kohden selvästi matalampi kuin Ruokaratkaisuissa. Öljykasvituotteiden vuosien 2020-22 keskimääräinen liikevoitto suhteessa segmentin nettovaroihin oli 6,0 % jääden alle yhtiön liiketoiminnalle asettamamme tuottovaatimuksen (WACC 7,9 %). Yksi syy segmentin heikolle ja vaihtelevalle kannattavuudelle liittyy raaka-aineen saatavuuteen ja kotimaisen öljykasvisadon laskusuuntaiseen kehitykseen. Vaikka ennustammekin Öljykasvituotteiden kannattavuuden olevan tulevina vuosina hieman viime vuosien keskiarvoa parempi, emme katso nyt toteutettavaa pakkauslinjastoa automaattisesti arvoa luovana sijoituksena. Arvonluonti riippuu nähdäksemme siitä, kuinka hyvin Apetit lopulta onnistuu kasvattamaan kuluttajatuotteidensa myyntiä.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Apetit
Apetit on vuonna 1930 perustettu kasvipohjaisiin tuotteisiin keskittyvä suomalainen elintarvikeyhtiö. Apetit tarjoaa kasviksista erilaisia ruokaratkaisuja, jalostaa rypsistä kasviöljyjä ja rypsipuristeita sekä käy viljakauppaa kansainvälisesti. Apetitin tuotantolaitokset sijaitsevat Suomessa ja päivittäistavarakauppa keskittyykin myös vahvasti Suomen alueelle.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut17.08.2023
2022 | 23e | 24e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 181,7 | 182,1 | 176,8 |
kasvu-% | −35,98 % | 0,19 % | −2,90 % |
EBIT (oik.) | 3,5 | 5,9 | 5,9 |
EBIT-% (oik.) | 1,90 % | 3,22 % | 3,33 % |
EPS (oik.) | 0,51 | 0,90 | 0,83 |
Osinko | 0,50 | 0,60 | 0,60 |
Osinko % | 4,90 % | 4,29 % | 4,29 % |
P/E (oik.) | 20,14 | 15,56 | 16,79 |
EV/EBITDA | 4,23 | 4,91 | 4,79 |