Atria Q2 torstaina: Vaikea kustannusympäristö ja kuluttajien heikko ostovoima yhä riesana
Atria julkistaa Q2-raporttinsa torstaina 20.7. noin kello 8. Kuluttajien ostovoima on arviomme mukaan heikentynyt. Etenkin Ruotsissa raaka-aineiden hintojen nousua on vaikeaa siirtää myyntihintoihin, joten arvioimme Q2:n liikevoiton laskevan vertailukauteen nähden.
Kasvu syntyy myyntihintojen noususta
Atria on toistaiseksi pärjännyt erittäin hyvin kustannusinflaation painamassa ympäristössä ja onnistunut korottamaan hintoja sekä säilyttämään myyntivolyymit kohtuullisen hyvinä etenkin Suomessa. Arvioimme kuitenkin, että kysyntä on heikentynyt edelleen alkuvuoteen nähden kuluttajien ostovoiman heikentyessä ja kauppojen lisätessä edullisten private label -tuotteiden määrää ja näkyvyyttä esillepanossa. Ennustamme Q2:n liikevaihdoksi 461 MEUR, mikä vastaa 7 %:n kasvua vertailukauteen nähden (käytännössä kokonaan orgaanista kasvua). Konsensuksen kasvuennuste on hieman matalampi 5 %. Ennustamastamme kasvusta valtaosa syntynee hinnankorotuksista ja volyymikehitys jäänee nollan tuntumaan.
Ruotsin nurinkurinen kustannusympäristö heikentää Q2:n kannattavuutta
Ennustamme Q2:n oikaistun liikevoiton olevan 11,8 MEUR (2,6 % liikevaihdosta), mikä tarkoittaisi kannattavuuden laskevan suhteessa vertailukauteen (13,8 MEUR, 3,2 %). Liikevoittoennusteemme on pääosin linjassa konsensuksen kanssa (12,5 MEUR). Q2:n kannattavuuteen kohdistuu painetta mm. Ruotsin markkinalta, missä Atria myy merkittävissä määrin tuontilihasta valmistettuja tuotteita. Keski-Euroopasta tuotavan lihan markkinahinta on tyypillisesti ruotsalaista lihaa edullisempi, mutta tällä hetkellä kalliimpi, mikä heikentää Atrian katteita Ruotsissa. Suomessa suhteellinen katetaso on todennäköisesti melko vakaa, mutta kuluttajakysynnän heikentyminen ja kulutuksen siirtyminen private label -tuotteisiin voi hieman painaa kannattavuutta myyntimixin kautta. Tuotannolliset järjestelyt ovat edenneet Q2:n aikana Ruotsissa, missä loputkin Malmön tehtaan tuotannosta on käsityksemme mukaan siirtynyt kokonaisuudessaan Sköllerstaan Q2:n aikana. Järjestelyistä voi syntyä Q2:lle pieniä lisäkustannuksia ja niiden tehokkuutta vahvistava vaikutus realisoituu kokonaisuudessaan vasta myöhemmin.
Ohjeistusta tuskin tarvetta muuttaa Q2-raportin yhteydessä
Atria ohjeistaa vuoden 2023 liikevoiton olevan pienempi kuin vuonna 2022 (49 MEUR). Me ja konsensus ennustamme yhtiön liikevoiton yltävän ohjeistusta paremmaksi (50 MEUR:oon), mutta me emme näe ohjeistusnostoa todennäköisenä vielä Q2-raportin yhteydessä, sillä loppuvuoden tuloskehitykseen sisältyy vielä runsaasti epävarmuutta. Kuiva alkukesä tulee todennäköisesti nostamaan rehun hintaa ja pahentamaan Atrian kustannusympäristöä, mikä voi aiheuttaa laskupainetta loppuvuoden tulosodotuksiin.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Atria
Atria on vuonna 1903 perustettu liha- ja ruoka-alan johtaviin toimijoihin kuuluva yritys Pohjois-Euroopassa. Yhtiöön kuuluu kolme liiketoiminta-aluetta, joita ovat Suomi, Ruotsi sekä Tanska & Viro. Lisäksi yhtiön myynnistä noin kymmenes kohdistuu vientimarkkinoille kuten Eurooppaan ja Kauko-Itään. Vähittäiskauppojen kautta tapahtuva kuluttajamyynti on Atrian tärkein myyntikanava, minkä lisäksi tuotteita myydään mm. foodservice- ja teollisuusasiakkaille.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut25.04.2023
2022 | 23e | 24e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 1 696,8 | 1 825,0 | 1 864,7 |
kasvu-% | 10,17 % | 7,56 % | 2,17 % |
EBIT (oik.) | 49,0 | 50,0 | 53,9 |
EBIT-% (oik.) | 2,89 % | 2,74 % | 2,89 % |
EPS (oik.) | 1,19 | 1,12 | 1,26 |
Osinko | 0,70 | 0,70 | 0,72 |
Osinko % | 7,55 % | 7,20 % | 7,41 % |
P/E (oik.) | 7,77 | 8,71 | 7,74 |
EV/EBITDA | 4,64 | 5,22 | 5,02 |