Cargotec: Q4:n pre-silent encorena
Cargotec järjesti eilen perinteisen hiljaista aikaa edeltävän konferenssipuhelun. Kuten monesti aiemminkin, viesti oli rauhoitteleva ja ennusteemme ovat ennallaan. Osakkeen suhteellinen arvostus näyttää jälleen edulliselta, mutta vuoden 2023 toimintaympäristön epävarmuus pitää meidät toistaiseksi varovaisina. Suosituksemme osakkeelle on edelleen vähennä 41,00 euron tavoitehinnalla.
Kysyntä vetää entiseen tapaan
Cargotecin mukaan Q4:n kysyntä on kaikilla kolmella liiketoiminta-alueella ollut vankkaa ja hyvin samankaltaista kuin Q3:lla. Myös sähköisen Eco-portfolion kysyntä on ollut odotusten mukaista. Cargotec vastasi kysyttäessä, että vaikka rahtivarustamojen ja satamaoperaattoreiden kannattavuus on ollut viime aikoina paineessa rahtihintojen laskiessa, ei Kalmarin tilauksia näiltä asiakkailta ole peruutettu tai lykätty. Cargotec myös muistutti, että vain 30 % Kalmarin liikevaihdosta tulee nykyisin satamista lopun tullessa sisämaan terminaalioperaattoreilta ja logistiikkayhtiöiltä. Viime mainituissa tilausaktiviteetti on ollut hyvää, etenkin konttilukkien korvauskysynnässä.
Palkkainflaatiosta ja komponenttien saatavuudesta edelleen painetta
Cargotec totesi joidenkin raaka-aineiden hintojen laskeneen jo Q4:llä, mutta tämä ei näy vielä Q4:n komponenttihinnoissa, sillä komponentit hankitaan yleensä 2-3 kvartaalia ennen laitteiden asiakastoimituksia. Cargotec kuitenkin odottaa komponenttien hintojen laskevan ”hieman” vuonna 2023. Komponenttien saatavuuteen ja logistiikkaan liittyvät haasteet ovat Q4:llä olleet samanlaisia kuin Q3:lla. Cargotecin mukaan sen oma kapasiteetti ei ole ollut Q4:n toimitusten rajoitteena ja yhtiö olisi ilman komponenttihaasteita voinut toimittaa 10-20 % enemmänkin. Cargotec kuitenkin odottaa komponenttihaasteiden jatkuvan edelleen H1’23:lla.
Cargotec sanoi, että sen asiakkaat eivät ainakaan toistaiseksi ole vaatineet hinnanalennuksia komponenttien laskeneiden hintojen mukana. Myöskään tilausten peruutuksia ei ole nähty (motiivina olisi saman tuotteen hankkiminen myöhemmin halvemmalla). Cargotecin mukaan nopea, yli +4 %:n palkkainflaatio sekä edelleen korkeat energian hinnat tukevat lopputuotteiden hintojen pysymistä korkealla. Mahdolliset tulevat hinnanalennukset riippuvat komponenttien hinnoista ja palkkakehityksestä. Cargotec pitää joka tapauksessa selvänä, että yhtiön tuotteiden vuosien 2021-2022 reippaat hinnankorotukset (yhteensä keskimäärin +20 %) eivät tule jatkumaan enää vuonna 2023.
Lähtökohdat 2023:lle ovat kunnossa
Cargotec muistutti, että yhtiön tilauskanta on erittäin tukeva (3732 MEUR Q3’22:lla) ja kattaa esimerkiksi Hiabin osalta Q1-Q3’23:n ja Kalmarinkin osalta H1’23:n. Konsernin kysynnän kerrottiin olleen ”normaalia” vuoden ensimmäisten 10 päivän aikana. Cargotec myös muistutti, että yhtiön luottokannasta 60 % on kiinteäkorkoista ja yhtiön lainasalkun vuoden 2023 keskikorkotaso tulee olemaan hyvin kohtuullinen eli noin 1,8-1,9 %. Vuoden 2023 odotetuista tapahtumista sekä MacGregorin divestoinnin että toimitusjohtaja Mika Vehviläisen seuraajan nimeämisen aikataulut ovat tietenkin vielä täysin avoimia.
Tyynnyttelevä perusviesti, mutta varovaisuutemme jatkuu
Cargotecin viesti oli jälleen kokonaisuutena tyynnyttelevä. Vuoden 2022 oikaistun liikevoiton osalta oma ennusteemme (331 MEUR) ja konsensusennuste (340 MEUR) osuvat luonnollisesti Cargotecin Q3’22-raportissa päivittämään ennustehaarukkaan (320-350 MEUR). Pidämmekin tiistaisten tietojen perusteella tulosvaroitusta hyvin epätodennäköisenä. Emme ole tässä vaiheessa tehneet ennustetarkistuksia.
Cargotecin osake näyttää jälleen edullisesti hinnoitellulta: vuoden 2023 P/E (12x) ja EV/EBIT (9x) ovat 18-20 % verrokkien mediaanin alapuolella. Taustalla on koko verrokkiryhmän arvostuskertoimien 15-20 %:n nousu vain muutamassa viikossa. Viime mainittu puolestaan johtunee suurelta osin pitkien korkojen laskusta tuoreiden maltillisten inflaatiouutisten myötä. Vuoden 2023 kysyntäajureiden (konttiliikenne, rakentaminen) ja koko toimintaympäristön epävarmuus pitää meidät kuitenkin edelleen varovaisina osakkeen nousupotentiaalin suhteen.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Cargotec
Cargotec on vuonna 2005 Kone Oyj:n jakautuessa syntynyt lasti- ja kuormankäsittelyratkaisuja kansainvälisillä markkinoilla tarjoava yritys. Cargotecin liiketoiminta-alueet ovat Kalmar, Hiab ja MacGregor. Kalmar tarjoaa kontinkäsittelylaitteita, satama-automaatioratkaisuja, ohjelmistoja ja palveluita satamiin, terminaaleihin, jakelukeskuksiin ja eri teollisuudenaloille. Hiab on maailman johtava kuormankäsittelyratkaisujen toimittaja, jonka asiakkaat edustavat maakuljetusalaa ja lukuisia muita toimialoja. MacGregor puolestaan on maailman johtava laivojen lastinkäsittely- ja offshore-kuormankäsittelyratkaisujen, -palveluiden ja laitteiden toimittaja.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut11.01.2023
2021 | 22e | 23e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 3 315,0 | 4 013,9 | 4 617,6 |
kasvu-% | 1,58 % | 21,08 % | 15,04 % |
EBIT (oik.) | 231,5 | 331,1 | 388,4 |
EBIT-% (oik.) | 6,98 % | 8,25 % | 8,41 % |
EPS (oik.) | 2,40 | 3,56 | 3,91 |
Osinko | 1,08 | 1,40 | 1,60 |
Osinko % | 2,46 % | 1,76 % | 2,02 % |
P/E (oik.) | 18,26 | 22,28 | 20,28 |
EV/EBITDA | 6,89 | 17,18 | 11,57 |