Caverion Q3 torstaina: Näkymistä haetaan jo vinkkejä ensi vuoteen
Caverion julkistaa Q3-tuloksensa torstaina 3.11.2022. Odotamme yhtiön liikevaihdon nousevan vertailukaudesta etenkin Palvelut-liiketoiminnan ansiosta. Tulostason odotamme kuitenkin olevan vertailukauden tasolla kustannusinflaation vaikutuksien vuoksi. Vahvalla tasolla olevan tilauskanta tukee yhtiön suoritusta tänä vuonna. Näkymissä seuraamme kommentteja markkinan haasteisiin ja markkinoiden kysyntäänkin nähden. Tuloskasvua ennakoivaan ohjeistukseen emme odota muutoksia. Ennustamme, että Caverion pystyy haastavasta markkinatilanteesta huolimatta parantamaan tulostaan kuluvana vuonna vahvan tilauskantansa ja tehokkuuden parantumisen kautta.
Vahvistuvaa kasvua odotuksissa
Odotamme yhtiön liikevaihdon nousevan Q3:lla 6,1 %:lla noin 524 MEUR:oon (Q3’21: 494 MEUR). Olemme linjassa konsensuksen kanssa. Liikevaihdon kasvun osalta odotamme kasvun jatkuvan molemmilla liiketoiminta-alueilla. Palveluiden odotamme kasvavan noin 8 %:lla ja Projektien noin 2,5 %:lla. Pitkän laskuvaiheen jälkeen projektiliiketoiminta kasvoi Q2:lla ja odotamme kasvun hieman vahvistuvan, mutta tulevaisuudessa kasvu jälleen hiipuu. Palveluiden odotamme kasvavan orgaanisesti ja yhtiön tekemien yritysostojen tukevan sitä hyvin. Tilauskanta oli Q2:n jälkeen konsernilla 7 %:n kasvussa, mikä tukee odotuksiamme. Materiaalien saatavuus voi aiheuttaa haasteita hankkeiden läpiviennille ja käynnistämiselle, mikä voi aiheuttaa hidasteita.
Kannattavuus vertailukauden tasolla odotuksissamme
Odotamme yhtiön kannattavuuden olevan vertailukauden tasolla. Inflaatio ja alan kustannuspaineet pitävät ennusteemme maltillisina. Ennustamme Q3:n oikaistun EBITA:n olevan noin 21,5 MEUR (Q3’21: 21,5 MEUR), mutta liikevaihdon kasvun myötä marginaalin laskevan noin 4,1 %:iin (Q3’21: 4,4 %). Konsensus on ennustettamme korkeammalla (oik. EBITA: 23,5 MEUR, 4,5 %). Kannattavuuden tasoa ylläpitää palveluiden kasvava osuus ja kysynnän normalisoituminen koronasta. Heikentävästi kannattavuuteen vaikuttaa arviomme mukaan vielä projektien alhainen tuottavuus, volyymitaso sekä kustannuspaineet.
Emme odota ohjeistukseen muutosta
Odotamme Caverionin toistavan ohjeistuksensa vuodelle 2022. Yhtiö arvioi, että vuonna 2022 liikevaihto (2021: 2139 MEUR) ja oikaistu EBITA (2021: 87,7 MEUR) kasvavat vuoteen 2021 verrattuna. Ennustamme ennen tulosta vuoden 2022 liikevaihdon olevan 2254 MEUR (+5 %) ja oikaistun EBITA:n kasvavan 92 MEUR:oon (EBITA-%: 4,1 %). Näkymissä seuraamme kommentteja markkinan kysynnästä. Kustannuspaineet alalla ovat helpottaneet, mutta taloudellinen tilanne on vähentämässä rakennusinvestointeja ja muu inflaatio on nostanut päätään. Taloudellisen tilanteen heikentymisellä on arviomme mukaan vaikutusta etenkin Projektit-liiketoimintaan. Yhtiön tekemät yritysostot tukevat kuitenkin etenkin Palveluiden kasvua myös ensi vuodelle, vaikka näkymät Projekteille kohtaavatkin enemmän epävarmuutta. Palveluiden toistuvaluonteinen liiketoiminta myös tukee Caverionia epävarmassa markkinassa, vaikka yhtiössä syklisiäkin piirteitä on.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Caverion
Caverion on vuonna 2013 rakennusyhtiö YIT:stä irtautunut kiinteistöjen, teollisuuden ja infrastruktuurin teknisiin palveluihin ja projekteihin keskittynyt yritys. Yhtiön osaaminen jakaantuu laajalle rakennusten, infran sekä teollisuuden ja teollisten prosessien koko elinkaaren varrelle käsittäen muun muassa hankekehityksen, projektin toteutuksen, teknisen huollon ja kunnossapidon, kiinteistöjohtamisen ja asiantuntijapalveluita. Caverion toimii Pohjois-, Keski- ja Itä-Euroopassa yhteensä 11 maassa. Caverionin asiakaskuntaan kuuluvat julkinen sektori, teollisuuden toimijat, kiinteistöjen käyttäjät, pääurakoitsijat ja kiinteistösijoittajat.
Lue lisää yhtiösivulla