Detection Technology laaja raportti: Uuden kasvupyrähdyksen aika lähenee
Nostamme Detection Technologyn tavoitehinnan 29,0 euroon (aik. 24,0 €) ja suosituksemme lisää-tasolle (aik. vähennä) laajassa raportissa. Vuosi 2020 oli pandemian takia yhtiölle todella vaikea ja viime vuodet ovat kuluneet muutenkin uuden kasvupohjan valmistelussa. Nyt näkymät ovat valoisat kaikilla tärkeillä segmenteillä, vaikkakin turvallisuudessa tämä johtuu pääosin heikosta lähtötasosta. Olemme nostaneet lähivuosien ennusteita merkittävästi ja näemme myös yhtiön riskiprofiilin laskeneen. Ennustemuutokset ja toimialan yleisesti korkea arvostus huomioiden pidämme nykyistä arvostusta (2022e EV/EBIT 17x) kohtuullisena sektorin kasvuyhtiölle. Yhtiöstä julkaistu laaja raportti on luettavissa täällä.
”Beyond hardware” vaatii aikaa, mutta suunta on selkeä
DT on röntgenilmaisimien ratkaisutoimittaja lääketieteen, turvallisuusalan ja teollisuuden sovelluksiin. Yhtiöllä oli vakuuttava kannattavan kasvun track-record, joka törmäsi vuonna 2020 koronapandemiaan ja erityisesti lentoturvallisuusmarkkinan jäätymiseen. Nyt edessä on todennäköisesti uusi kasvuvaihe. Yhtiöllä on erityisen vahva asema Kiinassa, jota voisi sanoa yhtiön toiseksi kotimaaksi. DT on saavuttanut ydinalueillaan, eli vaativissa tietokonetomografia- (CT) ja viivaskannaussovelluksissa, johtavan aseman noin 20 %:n markkinaosuudella. Tämän jälkeen yhtiö laajensi kohdemarkkinaansa ja on lanseerannut ”Beyond hardware” -johtoajatuksen, jossa keihäänkärkenä toimii Teollisuusratkaisut -liiketoiminta. Toimialalla on tapahtumassa murros, jossa ohjelmistojen sekä algoritmien merkitys korostuu ja ”raudan” pienentyy. Yksinkertaistettuna DT:n ”Beyond hardware” tarkoittaa datan optimointia oppivampaan suuntaan. Toisaalta voisi sanoa, että laitteisiin pyritään lisäämään älyä ja muokattavuutta. DT haluaa olla murroksen voittajia, minkä takia yhtiö on panostanut kehitykseen etupainotteisesti.
Tuloskasvutarinassa oli neljän vuoden tauko, mutta nyt kasvupohja on tukeva
DT teki edellisen huipputuloksensa vuonna 2017, kun kannattavuus saavutti lakipisteensä. Sen jälkeen tuloskäyrä on ollut laskeva, ja koronapandemian takia vuosi 2020 oli poikkeuksellisen vaikea. Nyt markkina näyttää kuitenkin erittäin hyvältä lääketieteessä, turvallisuusmarkkina on elpymässä ja yhtiöllä on verrattain uusia mahdollisuuksia teollisuus- ja hammaslääketieteen sovelluksissa (monienergia ja CMOS). Olemme nostaneet lähivuosien ennusteita yli 10 % ja odotamme EPS-kasvun olevan 25-40 % vuosittain vertailukohdasta riippuen. Kriittisin tekijä tuloskasvun taustalla on liikevaihdon voimakas kasvu, jonka yhtiön uudet ratkaisut sekä piristyvä markkinatilanne mahdollistavat. Erityisellä mielenkiinnolla seuraamme Teollisuusratkaisujen ja Beyond hardware -ajatuksen kehitystä, sekä mahdollisia strategisia yritysostoja uusille markkina-alueille.
Osake on kallis, mutta se on perusteltua
Olemme kipuilleet DT:n korkean arvostustason kanssa erityisesti tuloskasvun oltua pitkään negatiivinen ajuri. Arvostus on silti pysynyt korkeana erityisesti kansainvälisen verrokkiryhmän tukemana. Nyt kun tuloskasvusta tulee voimakas positiivinen ajuri osakkeelle, arvostustason lasku historiallisille tasoille tuntuu epätodennäköiseltä kasvuyhtiöiden hinnoitteluun liittyvästä epävarmuudesta huolimatta. Tuloksen elpyessä odotetusti vuoden 2022e P/E 23x ja EV/EBIT 17x ovat kohtuullisia, minkä jälkeen tuloskasvu aidosti tukisi sijoittajan tuotto-odotusta. Tavoitehinnallamme DT:n arvostus olisi myös suunnilleen linjassa verrokkiryhmän kanssa 2022 ennusteilla, mitä pidämme perusteltuna. Korkeiden arvostuskertoimien ja tuloskasvuodotuksien kombinaatio on silti negatiivisessa skenaariossa tuhoisa sijoittajille: molemmissa olisi merkittävästi laskuvaraa, jos asiat eivät etenisi odotetusti.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Detection Technology
Detection Technology on on vuonna 1991 perustettu globaali röntgenilmaisimien ratkaisutoimittaja lääketieteen, turvallisuusalan ja teollisuuden sovelluksiin. Yhtiön ratkaisut ulottuvat sensorikomponenteista optimoituihin ilmaisinjärjestelmiin, joissa on mikropiirejä, elektroniikkaa, mekaniikkaa, ohjelmistoja ja algoritmeja.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut13.05.2021
2020 | 21e | 22e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 81,6 | 92,8 | 113,8 |
kasvu-% | −20,41 % | 13,77 % | 22,61 % |
EBIT (oik.) | 8,9 | 13,2 | 21,1 |
EBIT-% (oik.) | 10,88 % | 14,19 % | 18,51 % |
EPS (oik.) | 0,48 | 0,74 | 1,16 |
Osinko | 0,28 | 0,40 | 0,58 |
Osinko % | 1,17 % | 2,13 % | 3,08 % |
P/E (oik.) | 49,80 | 25,41 | 16,25 |
EV/EBITDA | 27,09 | 15,14 | 10,03 |