Detection Technology Q2: Tunnelin päässä näkyy valoa, vaikka nyt on vaikeaa
Toistamme Detection Technologylle (DT) lisää-suosituksen 16,0 euron tavoitehinnalla. Q2-tulos jäi odotuksista ja näkymät Q3:lle olivat pettymys, joten tulosennusteemme laskivat jälleen. Silti näemme yhtiölle edellytykset voimakkaaseen tuloskasvuun ensi vuonna ja kehityksen pitäisi kääntyä jo Q4:llä. Tätä on odotettu pitkään, mutta nyt Kiinassa ja ilmailuturvallisuudessa näkyy jo valoa. Osakkeeseen ladatut odotukset ovat laskeneet osakekurssin mukana ja osake on varsin edullinen (2024e EV/EBIT 12x), jos yhtiö pystyy palaamaan kannattavaan kasvuun.
Heikko Q2-tulos, mutta ei kuitenkaan suuria yllätyksiä
DT:n liikevaihto kasvoi Q2:lla odotuksiemme mukaisesti noin 11 % yhteensä 25,2 MEUR:oon, mutta absoluuttisesti taso oli edelleen alhainen. Odotetusti heikkoa Kiinaa paikkasi jossain määrin Amerikoissa ja Intiassa piristynyt kysyntä. Q2-liikevoitto oli vaisu 1,4 MEUR (marginaali 5,4 %), kun tulosta rasitti alhaisen liikevaihdon lisäksi heikko myyntimix sekä 0,5 MEUR:n poikkeukselliset kulut (luottotappiovaraus ja komponenttien spottiostot). Yhtiö oli jo käynnistänyt säästötoimia ja suunnitteli niitä lisää, jotta kannattavuus voitaisiin hinata takaisin tavoitetasolle (yli 15 % EBITA). Osakekohtainen tulos oli Q2:lla vain 0,03 €, mikä jäi kauas 0,10 €:n ennusteestamme. Tässä suuri syy oli kuitenkin mm. Kiinan renminbin heikentymiseen liittyvät ei-kassavirtavaikutteiset kirjaukset. Kokonaisuudessaan tulos oli selkeä pettymys, mutta ei kuitenkaan niin heikko mitä pelkästään lukujen perusteella voisi ajatella.
Kurimus jatkuu, mutta tunnelin päässä näkyy valoa
DT ohjeisti kokonaisliikevaihdon laskevan Q3:lla ja kasvavan H2:lla. Q3:n osalta näkymä oli selvä pettymys, koska odotimme liikevaihdon kasvavan ainakin Haobo -yritysoston avulla. Q3:lla liikevaihtoa painaa MBU-segmentin (erityisesti kiinalaisien) suurien asiakkaiden varastotasojen lasku, joka kestänee loppuvuoden. Kuoppa on aiempaa arviotamme suurempi, ja pahin osuma tulee suhteellisesti Q3:lla (erittäin vahva vertailukausi). Laskimme merkittävästi MBU-segmentin liikevaihtoennusteita, ja samalla tulosennusteet laskivat perinteisesti vivulla. Vuosi 2023 voidaankin julistaa jälleen tuloksellisesti välivuodeksi, ja myös ensi vuoden tulosennusteemme laskivat noin 15 %. Positiivisella puolella DT arvioi SBU-myynnin kasvavan kaksinumeroisesti Q3:lla ja H2:lla ja kertoi Kiinan markkinan vironneen henkiin. Pitkäaikaista myötätuulta näkymiin tuo ilmailualan CT-laiteinvestointien käynnistyminen Kiinassa ja TSA:n investointien jatkuminen Yhdysvalloissa. Turvallisuuspuolelle kriittinen ilmailu vaikuttaisi siis nyt elpyvän oikeasti koronan jälkeen, eikä lääketieteen varastot kestä myöskään ikuisesti. Ensi vuonna DT:n pitäisi siis olla kaikki edellytykset päättää korpivaellus ja tehdä ehjä, vahva tulos.
Arvostus houkuttelee odotuksien ollessa maltillisia
DT:n osake on nyt alhaisimmillaan sitten vuoden 2016, mutta nykyiseen tuloskuntoon nähden osake on edelleen kallis. Olemme kuitenkin varsin luottavaisia, että markkinan elpyessä DT pystyy kääntämään myös kannattavuutensa suhteellisen nopeasti kuntoon. Jos DT:n kannattavuuden uskoo palaavan 15 %:n tuntumaan (2017-2021 keskiarvo 16,2 %) korpivaelluksen jälkeen, arvostus on edullinen. Vuoden 2024 ennusteilla vahvan taseen huomioiva EV/EBIT on 12x, mikä on DT:lle historiaan nähden alhainen eivätkä markkinoiden tulosodotukset mielestämme ole enää erityisen korkealla. DT:n suhteellinen arvostus on myös alhainen katsottaessa vuoden 2024 kertoimia. Arvostus alkaakin houkutella, vaikka nousuvara vaatii tuloskäänteen onnistumista lähivuosina. Tähän liittyy paljon epävarmuutta, mutta arvioimme silti suunnan kääntyvän vuonna 2024.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Detection Technology
Detection Technology on on vuonna 1991 perustettu globaali röntgenilmaisimien ratkaisutoimittaja lääketieteen, turvallisuusalan ja teollisuuden sovelluksiin. Yhtiön ratkaisut ulottuvat sensorikomponenteista optimoituihin ilmaisinjärjestelmiin, joissa on mikropiirejä, elektroniikkaa, mekaniikkaa, ohjelmistoja ja algoritmeja.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut04.08.2023
2022 | 23e | 24e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 98,6 | 104,3 | 119,8 |
kasvu-% | 9,76 % | 5,78 % | 14,88 % |
EBIT (oik.) | 6,1 | 8,1 | 15,1 |
EBIT-% (oik.) | 6,22 % | 7,80 % | 12,58 % |
EPS (oik.) | 0,37 | 0,40 | 0,86 |
Osinko | 0,20 | 0,18 | 0,39 |
Osinko % | 1,18 % | 1,15 % | 2,50 % |
P/E (oik.) | 45,44 | 39,25 | 18,17 |
EV/EBITDA | 25,16 | 18,75 | 11,03 |