Digia nosti vuoden 2021 tulosohjeistustaan
Digia kertoi eilen nostavansa vuodelle 2021 aikaisemmin antamaansa tulosohjeistusta ja pitävänsä liikevaihto-ohjeistuksensa ennallaan. Alustavan ja tilintarkastamattoman taloudellisen tuloksen perusteella Digia odottaa nyt vuoden 2021 vertailukelpoisen EBITA-marginaalin olevan hieman yli 11 % (aik. noin 10 %). Nostettua tulosohjeistusta selittävät tekijät löytyvät yhtiön omia odotuksia korkeammasta joulukuun liikevaihdosta sekä vastavuoroisesti odotettua matalammiksi jääneistä liiketoiminnan muista kuluista.
Olimme ennen eilistä tulosohjeistuksen nostoa ennakoineet yhtiöltä vuoden 2021 osalta vajaan 10 % liikevaihdon kasvua ja vastaavasti hieman yli 11 % oikaistua EBITA-marginaalia. Näin ollen tulosohjeistukseen tehty nostotoimenpide oli varsin odotettu, eikä se siten aiheuta välittömiä muutostarpeita vallitseviin ennusteisiimme tai näkemykseemme osakkeesta. Viimeisten vuosien aikana Digia on korjannut kannattavuutensa, kohdistanut investointeja omaan skaalautuvuutta tuovaan liiketoiminta-alustaansa (Digia Business Engine) sekä toteuttanut useita palvelutarjoamaa täydentäneitä yritysostoja. Yhdessä nämä tekijät ovat mielestämme luoneet yhtiölle vahvan pohjan pidemmän aikavälin kannattavalle kasvulle ja siten myös strategiakaudelle 2020-2022 asetettujen taloudellisten tavoitteiden (liikevaihdon vuotuinen keskimääräinen kasvu 10 % ja EBTA-marginaali 10 %) saavuttamiselle. Lokakuussa yhtiöstä julkaisemamme ja edelleen ajankohtainen laaja raportti on luettavissa täältä.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Digia
Digia on vuonna 1990 perustettu pääasiassa Suomen markkinalla toimiva ohjelmisto ja IT-palveluyhtiö. Yhtiön tarjonta kattaa pitkälle IT:n elinkaaren sisältäen digitaalisten palveluiden kehityksen, integraation ja datan, liiketoiminnan taustajärjestelmät sekä ylläpitopalvelut. Yhtiö toimittaa myös kansainvälisesti. Digialla on asiakkaita erityisesti keskisuurissa ja suurissa yrityksissä valituilla toimialoilla kuten tukkukaupassa, teollisuudessa ja finanssialalla.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut31.10.2021
2020 | 21e | 22e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 139,0 | 152,6 | 161,0 |
kasvu-% | 5,48 % | 9,72 % | 5,50 % |
EBIT (oik.) | 16,0 | 16,9 | 18,0 |
EBIT-% (oik.) | 11,51 % | 11,09 % | 11,17 % |
EPS (oik.) | 0,47 | 0,52 | 0,54 |
Osinko | 0,15 | 0,17 | 0,20 |
Osinko % | 1,99 % | 3,04 % | 3,57 % |
P/E (oik.) | 16,10 | 10,77 | 10,28 |
EV/EBITDA | 10,52 | 7,73 | 7,12 |