Efecte Q1 ensi viikon perjantaina: Sitkeää kasvua
Toistamme 12,0 euron tavoitehintamme ja käännymme lisää-suositukseen (aik. vähennä). Osake on laskenut 10 % Ilman olennaisia muutoksia yhtiön näkymissä ja arvostus on laskenut jälleen kohtuulliseksi ennen Q1-lukujen julkaisua. Efecten kasvunäkymään suhteutettu arvostus (23e EV/S: 2,6x, org. kasvunäkymä ~15 % vuodessa) on mielestämme jälleen houkutteleva. Yhtiön asiakaspoistuma on noussut alkuvuonna hieman aiemmalta poikkeuksellisen matalta tasolta, mutta muuten uskomme Q1:n lukujen olevan viime vuosilta tuttua vakaata Efecteä.
Q1-liikevaihdossa tuskin nähdään yllätyksiä, mutta odotamme palveluliikevaihdon vahvan vedon rauhoittuvan
Efecten julkaisee Q1-katsauksensa 28.4. Ennustamme Q1-liikevaihdon kasvaneen InteliWISE-kaupan tuella (vaikutus ~+6 %) rivakasti (Q1’23e: + 18 %, SaaS: +27 %). SaaS-kasvu nojaa etenkin asiakaslaajennuksiin. Uusmyynnin vireen uskomme taas olleen hieman heikompaa ja palveluliikevaihdon kasvun (Q1’23e: + 8 %, Q4’22: +17 %) hidastuvan Kela-käyttöönoton tukemasta Q4:n tasosta. Yhtiöltä saatujen kommenttien valossa neljännekselle on osunut enemmän asiakaspoistumia, jotka hillitsevät kasvua. Kustannusten osalta yhtiön rekrytoinnit vaikuttavat pysyneen loivalla tasolla viime vuoden harppauksien jälkeen. Odotamme viime vuonna nostetun kiinteän kulutason myötä kannattavuuden kuitenkin jääneen alkuvuonna käyttökatteen tasolla negatiiviseksi (Q1’23e: -0,2 MEUR tai -3 % liikevaihdosta).
Efecte on asemoitunut hyötymään markkinansa kasvusta, mutta talousnäkymän heikkous nostaa vaikeusastetta
Efecten kohdemarkkina on suuri ja pilvimurroksen myötä voimakkaassa kasvussa (>15 % vuosittain). Yhtiö on löytänyt markkinalta kilpailukykyisen lokeron ja on ylläpitänyt >20 %:n vuosittaista SaaS-kasvua koko pörssihistoriansa ajan vuodesta 2017 alkaen. Efectellä on mielestämme edelleen selvät edellytykset kasvun ylläpitämiselle usean tukijalan (kumppaniohjelma, uudet suorat markkinat, IGA-myyntikärki, InteliWISE:n teknologian ristiinmyynti) ja antamiensa näyttöjen myötä. Yhtiön tuotteiden kysyntä on nähdäksemme varsin taantumakestävää niiden tuottaessa asiakkaille tehokkuushyötyjä, mutta arvioimme talousympäristön epävarmuuden hidastavan yhtiön uusasiakashankintaa.
Ennallaan säilyneet ennusteemme sisältävät edelleen hieman yhtiön historiaa hitaampaa kasvua
Odotamme Efecten kasvun nojaavan lähivuosina vahvemmin asiakaslaajennuksiin, kun taas uusasiakkaiden ajaman palveluliikevaihdon kasvavan viime vuosia hitaammin. Vuodelle 2023 ennustamme ohjeistuksen mukaisesti 22 %:n SaaS-kasvua ja 1 %:n käyttökatemarginaalia. Vuosille 2024-2026 ennustamme noin 19 %:n vuosittaista SaaS-kasvua ja noin 15 %:n vuosittaista kokonaisliikevaihdon kasvua. Vuoden 2025 ennusteemme EBITDA-%:n osalta on noin 10 % (Tavoite: >10 %) ja liikevaihdolle InteliWISE-kauppa sisältäen 33,1 MEUR (Tavoite: orgaanisesti >35 MEUR). Näemme myös option ennusteitamme kovempaan kasvuun (15-20 %:n liikevaihdon kasvu vuosittain), mikäli yhtiö onnistuu erinomaisesti kansainvälisessä kasvussa ja ylläpitää palveluiden vahvaa kasvua selvästi odotuksiamme pidempään.
Arvostus on kurssilaskun jälkeen mielestämme jälleen houkutteleva
Efecte investoi korkean katteen tulovirtojaan jatkuvasti uudelleen myyntiin ja tuotekehitykseen. Tämän heikentämän kannattavuuden myötä liikevaihtokertoimet ovat yhtiölle relevantein arvostusmittari. Mielestämme yhtiön arvostus (2023e EV/S 2,6x) on sen orgaaniseen kasvunäkymään ja näyttöihin (2023e 13 % ja 24e-26e n. 15 % vuodessa, 23e: oik. EBIT-% -1 %) peilattuna houkutteleva absoluuttisesti ja suhteessa verrokkien mediaaneihin (2023e EV/S 4,7x ja 12 % sis. epäorgaanista kasvua, EBIT-% 19 %). Osake on myös hinnoiteltu alle DCF-mallimme indikoiman tason (12,7 e/osake).
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Efecte
Efecte on vuonna 1998 perustettu ohjelmistotalo. Yhtiö tarjoaa yrityksille pilvipohjaisia (SaaS) ohjelmistoja yrityspalveluiden hallintaan. Ohjelmisto digitalisoi yrityksen palveluprosesseja, auttaa pyyntöjen priorisoinnissa ja mahdollistaa automaation pyyntöjen ratkaisussa. Efecte toimii pääasiassa Suomessa, Pohjoismaissa ja Saksassa. Efecte on erikoistunut palvelemaan erityisesti keskisuuria eurooppalaisia yhtiöitä ja julkishallinnon toimijoita, sekä paikallisesti ja alueellisesti toimivia ulkoistettujen yrityspalveluiden tarjoajia.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut19.04.2023
2022 | 23e | 24e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 21,6 | 25,0 | 28,6 |
kasvu-% | 21,69 % | 15,66 % | 14,46 % |
EBIT (oik.) | −0,6 | −0,3 | 1,4 |
EBIT-% (oik.) | −2,71 % | −1,38 % | 5,05 % |
EPS (oik.) | −0,11 | −0,07 | 0,21 |
Osinko | 0,00 | 0,00 | 0,00 |
Osinko % | |||
P/E (oik.) | - | - | 70,94 |
EV/EBITDA | 4 881,42 | 368,70 | 43,50 |