Fellow Finance H1 perjantaina: Katseet jo tulevassa Fellow Pankissa
Fellow Finance raportoi H1-tuloksensa perjantaina. Tuloslukujen sijaan katseet ovat jo yhtiön tulevassa sulautumisessa Evlin pankkiliiketoimintaa jatkavan yhtiön kanssa, mikä on tarkoitus saattaa maaliin Q2’22:n alussa. H1-raportissa mielenkiinnon kohteena ovatkin mahdolliset lisätiedot sulautumiseen liittyen, jotka mahdollisesti auttavat sulautumisessa syntyvän Fellow Pankki -yhtiön liiketoimintapotentiaalin arviointia.
Ennustamme Fellow Financen H1-liikevaihdon kasvaneen 7 % 6,2 MEUR:oon vertailukaudesta elpyneen lainavolyymin (H1’21: 91 MEUR, +30 %) tukemana. Arvioimme korkokattosääntelyn painaneen vertailukauteen nähden Fellow Financen keräämien palkkiotuottojen osuutta lainavolyymistä. Tämän vuoksi odotamme lainavolyymin kasvun näkyneen liikevaihdon kasvussa alkuvuodesta selvästi loivemmalla kulmakertoimella. Lainaamon korkotuottojen (H1’21e: 2,4 MEUR) ennustamme laskeneen hieman vertailukaudesta (H1’20: 2,5 MEUR).
Fellow Finance on ennakoinut liikevaihdon kasvusta huolimatta vuoden 2021 nettotuloksen jäävän jonkin verran tappiolliseksi. Ennusteemme koko vuodelle on noin -0,15 MEUR:ssa. H1-liikevoiton odotamme parantuneen 0,3 MEUR:oon vertailukaudesta (-0,1 MEUR) kasvaneen liikevaihdon sekä Lainaamon lainakannan pienentymisen vuoksi laskeneiden luottotappioiden ansiosta. Kasvaneet panostukset uusiin rahoitustuotteisiin (luottokortti ja verkkokaupan osamaksurahoitus) ovat kuitenkin voineet aiheuttaa odotuksiamme enemmän kuluja alkuvuodesta. Rahoituskulut painavat tuloslaskelman alempia rivejä ja siten osakekohtainen tulos jää ennusteellamme -0,01 euroa pakkasen puolelle (H1’20: -0,10 euroa).
Fellow Financen tuleva sulautuminen Evlin pankkiliiketoimintaa jatkavan yhtiön kanssa vaikeuttaa tässä noin 6 kuukauden välimenokaudella raportoitujen lukujen tulkintaa Fellow Financen osakkeen kannalta. Mitä paremmin Fellow Financen lainavolyymi ja sitä kautta liiketoiminta tänä vuonna kehittyy, sitä suuremmaksi alustan lainakanta kasvaa, jota Fellow Pankki voi sulautumisen jälkeen alkaa konvertoimaan omaan taseeseensa. Siten lainavolyymin kasvu tukee tulevan Fellow Pankin liiketoiminnan kehitystä ja sen arvoa.
Sulautumisuutisia seuranneen alkuinnostuksen jälkeen sijoittajien suhtautuminen tulevaan Fellow Pankkiin on osakkeen vaisun kehityksen valossa ollut selvästi alustavia arvioitamme nuivempi. Osake on myös laskenut jo alle sulautumisessa Fellow Financelle määritellyn osakekohtaisen arvon (n. 3,51 euroa). Päivitämme näkemystämme osakkeesta H1-raportin jälkeen.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Alisa Pankki
Alisa Pankki on huhtikuussa 2022 liiketoimintansa käynnistänyt digitaalinen ja asiakaslähtöinen pankki, joka tarjoaa pankki- ja rahoituspalveluita kuluttajille, pk-yrityksille ja korkotuottoa hakeville säästäjille. Alisa Pankin ansainta perustuu antolainauskannan korkokatteeseen sekä antolainaukseen liitännäisiin palkkiotuottoihin.
Lue lisää yhtiösivulla