Fellow Pankin luottokannan kasvu jatkui ripeänä
Fellow Pankki julkaisi tiistaina tietoja sen luotto- ja talletuskannan kehityksestä kesäkuussa. Kuukauden aikana yhtiö myönsi uutta rahoitusta 25,7 MEUR:lla, minkä myötä luottokanta nousi yhteensä 112,2 MEUR:oon. Talletuskanta oli kuun lopussa puolestaan 223,4 MEUR.
Raportoitujen lukujen valossa yhtiön lainakannan ylösajo on jatkunut hieman odotuksiamme ripeämmin, sillä ennusteemme lainasalkun koolle H1’22 lopussa oli aiemmin noin 100 MEUR. Fellow Pankin liiketoiminta käynnistyi huhtikuun alussa, minkä jälkeen yhtiö on aloittanut antolainaustoiminnan ja edeltäjänsä Fellow Financen ulkona oleva vertaislainakannan (~ 140 MEUR) konvertoinnin omaan taseeseensa. Arvioimmekin yhtiön edenneen touko-kesäkuun kehityksen perusteella vertaislainakannan konvertoinnissa odotuksiamme nopeammin.
Alustavasti ensimmäisen vuosipuoliskon kehityksen myötä kuluvan vuoden ennusteissamme on nousupaineita, ja tulemme tarkastelemaan ennusteitamme viimeistään H1-tulosennakon yhteydessä. Yhtiöstä julkaistu edelleen ajankohtainen laaja raportti on vapaasti luettavissa täällä.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Alisa Pankki
Alisa Pankki on huhtikuussa 2022 liiketoimintansa käynnistänyt digitaalinen ja asiakaslähtöinen pankki, joka tarjoaa pankki- ja rahoituspalveluita kuluttajille, pk-yrityksille ja korkotuottoa hakeville säästäjille. Alisa Pankin ansainta perustuu antolainauskannan korkokatteeseen sekä antolainaukseen liitännäisiin palkkiotuottoihin.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut22.04.2022
2021 | 22e | 23e | |
---|---|---|---|
Liiketoiminnan tuotot | 0,0 | 8,6 | 22,2 |
kasvu-% | 214 212,00 % | 158,79 % | |
EBIT (oik.) | −3,7 | 3,5 | |
EBIT-% (oik.) | −43,19 % | 15,93 % | |
EPS (oik.) | −0,03 | 0,03 | |
Osinko | 0,00 | 0,00 | 0,00 |
Osinko % | |||
P/E (oik.) | - | - | 6,11 |
EV/EBITDA | - | 29,97 | - |