Fellow Pankin luottokanta kääntyi maaliskuussa kasvuun
Fellow Pankki julkaisi keskiviikkona tietoja luotto- ja talletuskannan maaliskuun kehityksestä. Yhtiö myönsi maaliskuussa uutta rahoitusta 31,1 MEUR:lla ja luottokanta kasvoi helmikuun lopun tilanteesta noin 3 %:lla 160,8 MEUR:oon. Fellow Pankin talletuskanta säilyi maaliskuussa vakaana 232,9 MEUR:ssa (2/2023: 232,7 MEUR). Yhtiöllä oli maaliskuun lopussa 48 600 asiakasta (2/2023: 48 400 asiakasta).
Fellow Pankin luottokanta laski aiemmin helmikuussa vuodenvaihteen tasosta noin 3 %:lla ja maaliskuun hyviä rahoitusvolyymeja voidaan pitää vaisun alkuvuoden jälkeen positiivisena signaalina. Fellow Pankin tavoitteena on päästä positiiviseen kuukausitason tulokseen H1’23:n aikana. Yhtiön arvion mukaan tavoite edellyttää noin 160-170 MEURn luottokantaa ja näemme maaliskuun kehityksen tukevan tätä tavoitetta. Olemme ennustaneet Fellow Pankin lainakannan kasvavan ensimmäisen vuosipuoliskon aikana maltillisesti, mutta odottaneet tuloksen jäävän H1:llä niukasti tappiolliseksi (H1’23e: EBIT -0,1 MEUR) kohoavista luottotappiovarauksista johtuen. Emme näe maaliskuun kehityksen aiheuttavan toistaiseksi oleellisia ennustemuutostarpeita.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
