Fiskars: Kysyntä jatkuu vaisuna, kulusäästöistä tukea
Fiskarsin Q2-tulos jäi odotuksista ja pari viikkoa sitten päivitetty ohjeistus toistettiin. Laskimme ennusteitamme etenkin tälle vuodelle. Kysyntänäkymä loppuvuodellekin on vaisu, mutta kulusäästöjen pitäisi tukea tulosta merkittävästi. Arvostus tälle vuodelle on hieman koholla (esim. P/E reilut 15x), mutta näemme Fiskarsissa edelleen kohtuullisen tuotto-odotuksen lähivuosille ja toistamme lisää-suosituksen ja 17,5 euron tavoitehinnan.
Q2-tulos jäi lasketuistakin odotuksista Vitan yllättävän, mutta pääosin tilapäisen, tulospudotuksen takia
Fiskarsin Q2-liikevaihto ja tulos laskivat odotuksiamme enemmän ja jäivät 6-8 % ennusteistamme, kun heikko kysyntä painoi odotetusti Fiskarsin luvut selvästi vertailukauden alle. Liikevaihdon laskua veti odotetusti ja aiempien kvartaalien tapaan Terra-divisioona ja maantieteellisesti USA. Tosin liikevaihto laski muissakin divisioonissa ja suurimmissa maissa Kiinaa lukuun ottamatta. Heikoksi tiedetty Terra sekä tulosta parantamaan pystynyt Crea pärjäsivät odotuksiamme paremmin, mutta Vitan tulos tippui rajusti vertailukauden ja odotustemme alle. Vitan pudotus oli kuitenkin pääosin luottotappiokirjausten sekä tuotannon vähentämisestä johtuvan tehokkuuden heikentymisen syytä. Nämä vaikutukset eivät pitäisi näkyä jatkossa ainakaan merkittävissä määrin, kun tuotannon kuluja on vähennetty H2:lle.
Ohjeistus parin viikon takaisen varoituksen mukainen: vertailukelpoinen liikevoitto 120-130 MEUR
Fiskars laski koko vuoden ohjeistustaan heinäkuun alussa ja odottaa vuoden 2023 vertailukelpoisen liikevoiton olevan 120-130 MEUR (2022: 151 MEUR). Fiskars teki H1’23:lla noin 55 MEUR vertailukelpoista liikevoittoa, eli ohjeistuksen keskikohta vaatii noin 70 MEUR H2:lla, kun viime vuonna tehtiin 63 MEUR. Normaalin kausiluonteisuuden ja kulusäästöjen avulla tämä vaikuttaa mielestämme realistiselta. Fiskars ilmoitti tammikuussa 30 MEUR:n kulusäästöistä, joista puolet pitäisi toteutua H2’23:lla ja siten tukea oleellisesti tulosta. Q4 oli viime vuonna heikohko, kun liikevaihto laski äkisti ja odotammekin Q4-tuloksen olevan vertailukautta parempi. Laskimme vuosien 2023-25 ennusteitamme 1-5 %:lla Q2-tuloksen jälkeen. Odotamme vuoden 2023 vertailukelpoisen liikevoiton olevan 123 MEUR.
Yhtiön tulostaso on mielestämme parantunut rakenteellisesti viime vuosina ja potentiaalia parempaan on yhä
Fiskars on viimeisen 15 vuoden aikana tehnyt muutoksen jokseenkin sekavasta holdingyhtiöstä selkeäksi kuluttajatuotekokonaisuudeksi. Uskomme, että yhtiö on rakenteellisesti paremmassa tuloskunnossa kuin ennen koronapandemiaa. Tätä kuvaa esim. tälle vuodelle varsin vaikeassa markkinatilanteessa ennustamamme 123 MEUR:n oikaistu liikevoitto, kun ennen koronaa taso oli keskimäärin vajaat 100 MEUR. Yhtiö on myös nykyisen johdon kaudella eli viimeisen 2-3 vuoden aikana suuntautunut selvästi selkeämmin kasvuun, mutta pyrkii samaan aikaan parantamaan kannattavuutta edelleen. Näemmekin nykyisen johdon toimet ja strategian hyvinä, joiden avulla uskomme Fiskarsin pystyvän parantamaan tulostaan tulevina vuosina.
Näemme edelleen positiivisen muutostarinan Fiskarsissa, joka tarjoaa kohtuullisen tuotto-odotuksen
Uskomme, että yhtiön nykyjohdon vuonna 2021 käynnistämä strategia tukee vuosina 2024-25 liikevaihdon kasvua ja kannattavuuden parantumista ennätystasoille. Tulospohjainen arvostus (EV/EBIT: 12,5x ja oikaistu P/E: 15x) vuodelle 2023 on mielestämme hieman hyväksyttävien tasojen yläpuolella, mutta tuloskasvu 2024 eteenpäin ja noin 5 %:n osinkotuotto nostavat mielestämme osakkeen tuotto-odotuksen edelleen riittävälle tasolle.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Fiskars
Fiskars on vuonna 1649 perustettu suomalainen kuluttajatuoteyhtiö. Yhtiön päätuoteryhmät liittyvät kotiin, askarteluun, puutarhanhoitoon, ulkoiluun, ruoanlaittoon, sisustamiseen ja kattamiseen ja tuotteita myydään yli 100 maassa. Yhtiön suurimmat markkina-alueet ovat Eurooppa ja Pohjois-Amerikka. Fiskars palvelee ihmisiä ympäri maailmaa brändiportfoliolla, johon kuuluu kansainvälisesti tunnettuja brändejä kuten Fiskars, Gerber, Iittala, Royal Copenhagen, Waterford ja Wedgwdood. Tuotteista noin puolet valmistetaan yhtiön omissa tehtaissa ja noin puolet tulevat alihankkijoilta.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut20.07.2023
2022 | 23e | 24e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 1 248,4 | 1 120,1 | 1 179,7 |
kasvu-% | −0,47 % | −10,28 % | 5,32 % |
EBIT (oik.) | 151,0 | 122,6 | 149,5 |
EBIT-% (oik.) | 12,10 % | 10,95 % | 12,68 % |
EPS (oik.) | 1,42 | 1,03 | 1,31 |
Osinko | 0,80 | 0,80 | 0,82 |
Osinko % | 5,20 % | 4,66 % | 4,78 % |
P/E (oik.) | 10,82 | 16,74 | 13,13 |
EV/EBITDA | 8,08 | 9,32 | 7,26 |