Fiskars Q1-aamutulos: Tulos odotuksiin, näkymät ennallaan
Fiskarsin Q1 liikevaihto laski odotettua enemmän, joskin tiedossa olevien syiden takia. Vertailukelpoinen liikevoitto osui kuitenkin suunnilleen odotuksiin eli marginaalitaso oli hieman ennakoitua parempi. Yhtiö toisti ohjeistuksena ja odottaa koko vuoden oikaistun liikevoiton laskevan hieman. Tämä oli odotusten mukaista, sillä odotamme jo noin 10 % tuloslaskua. Raportti näyttää ensisilmäyksellä varsin neutraalilta.
Liikevaihto alas USA:n vetämänä jonkin verran odotettua enemmän
Fiskarsin Q1-liikevaihto laski vertailukelpoisesti 13 % ja raportoidusti 17 % eli noin 5 % odotuksia enemmän. Syyt olivat kuitenkin tuttuja eli USA:n myynti laski 20 %, kun vähittäiskauppiaat vähensivät edelleen voimakkaasti ostoja varastojen hallinnan takia (kuten Q4:llä) ja Pohjoismaissa heikentynyt kuluttajakysyntä painoi Fiskarsia. Divisioonatasolla selvästi suurin tiputus oli odotetusti Terra-divisioonassa (25 %), jossa viime vuonna oli vielä korona-ajan hyvän kysynnän tukemana erittäin vahvat ennakkotilaukset. Terran tiputus oli odotuksiamme suurempi, kun taas Vita ja Crea -divisioonien liikevaihdon lasku oli odotustemme mukainen.
Varastojen tyhjennystoimet ja laskeva liikevaihto rasittivat marginaalia
Heikentynyt liikevaihto painoi odotetusti myös tulosta ja marginaalia. Oikaistu liikevoitto laski suunnilleen odotusten mukaisesti 31 MEUR:oon (Q122: 52 MEUR). Divisioonatasolla Terran oikaistu liiketulos laski odotetusti selvästi vertailukauden erittäin vahvasta 36 MEUR:sta 23 MEUR:oon. Crea-divisioona sen sijaan pystyi vertailukauden tasoiseen ja siten odotuksiamme parempaan tulokseen. Fiskars kertoi bruttokatemarginaalin pysyneen operatiivisesti vakaana ja siten marginaalilaskun johtuneen pääosin pienentyneestä liikevaihdosta. Tämä on mielestämme hyvä suoritus, ottaen huomioon, että Fiskars on vähentänyt selvästi tuotanto- ja tilausmääriään, mutta ei ole vielä pystynyt täysin laskemaan kuluja tätä vastaavasti. Yhtiön rahavirta parani merkittävästi, kun vapaa rahavirta oli 13 MEUR viime vuoden -70 MEUR:oon verrattuna. Osinkojen maksun takia nettovelka kuitenkin nousi vielä vuodenvaihteesta ja nettovelka/EBITDA-suhde oli 2,0x, kun se 2022 lopussa oli 1,7x.
Tulosohjeistus ennallaan: vertailukelpoinen liikevoitto laskee hieman
Fiskars toisti ohjeistuksena: koko vuoden vertailukelpoisen liikevoiton odotetaan olevan hieman alle viime vuoden tason (151 MEUR). Me odotamme 10 % laskua eli 135 MEUR:n liikevoittoa, joka mielestämme on ohjeistuksen alareunassa. Tähän pääseminen vaatii loppuvuotta kohti hieman parantuvaa tulosta, johon uskomme yhtiön pystyvän, kun 30 MEUR tehostamisohjelman vaikutukset alkavat näkyä H2’23:lla. Myös vertailuluvut helpottavat jo Q2:lla ja uskomme yhtiön pystyvän parantamaan tulostaan vertailukauteen nähden H2’23:lla. Emme näe alustavasti tarvetta oleellisille ennustemuutoksille.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Fiskars
Fiskars on vuonna 1649 perustettu suomalainen kuluttajatuoteyhtiö. Yhtiön päätuoteryhmät liittyvät kotiin, askarteluun, puutarhanhoitoon, ulkoiluun, ruoanlaittoon, sisustamiseen ja kattamiseen ja tuotteita myydään yli 100 maassa. Yhtiön suurimmat markkina-alueet ovat Eurooppa ja Pohjois-Amerikka. Fiskars palvelee ihmisiä ympäri maailmaa brändiportfoliolla, johon kuuluu kansainvälisesti tunnettuja brändejä kuten Fiskars, Gerber, Iittala, Royal Copenhagen, Waterford ja Wedgwdood. Tuotteista noin puolet valmistetaan yhtiön omissa tehtaissa ja noin puolet tulevat alihankkijoilta.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut14.03.2023
2022 | 23e | 24e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 1 248,4 | 1 187,1 | 1 260,2 |
kasvu-% | −0,47 % | −4,91 % | 6,16 % |
EBIT (oik.) | 151,0 | 135,4 | 157,3 |
EBIT-% (oik.) | 12,10 % | 11,41 % | 12,48 % |
EPS (oik.) | 1,42 | 1,20 | 1,43 |
Osinko | 0,80 | 0,80 | 0,82 |
Osinko % | 5,20 % | 4,66 % | 4,78 % |
P/E (oik.) | 10,83 | 14,31 | 11,99 |
EV/EBITDA | 8,08 | 8,32 | 6,94 |