Fodelia Q3 keskiviikkona: Odotamme vahvaa kasvua sekä pieniä kannattavuushaasteita
Fodelia julkistaa Q3-raporttinsa keskiviikkona 2.11. Yhtiö raportoi ensimmäistä kertaa uuden organisaatiorakenteensa mukaisesti. Arvioimme orgaanisen kasvun jatkuvan vahvalla tasolla ja suhteellisen kannattavuuden heikentyvän vertailukauteen nähden. Mikäli Q3:n kannattavuudessa nähtäisiin huomattavan suuri heikentyminen, voisi vuoden 2022 kannattavuusohjeistukseen yltäminen muodostua haastavaksi.
Fodelia raportoi ensimmäistä kertaa uuden organisaatiorakenteen mukaisesti
Fodelia tulee raportoimaan Q3-lukunsa uuden organisaatiorakenteen mukaisesti eli liiketoiminta jaetaan kahteen liiketoiminta-alueeseen, jotka ovat ammattikeittiöitä palveleva Feelia sekä kuluttajaliiketoimintoihin keskittyvä Fodelia Retail. Feelia on voimakkaasti kasvava sekä hyvin kannattava liiketoiminta-alue ja Fodelia Retail puolestaan maltillisemmin kasvava sekä matalakatteinen kokonaisuus. Organisaatiomuutoksen tavoitteena on tehostaa toimintoja ja saavuttaa synergioita kuluttajavetoisten liiketoimintojen kesken.
Voimakasta orgaanista kasvua Feeliasta ja pieni yritysosto
Ennustamme Fodelia-konsernin liikevaihdon kasvaneen Q3:lla 11,0 MEUR:oon, mikä tarkoittaisi 25 %:n kasvua vertailukaudesta. Tästä kasvusta 23 %-yksikköä syntyisi orgaanisesti ja 2 %-yksikköä yritysoston myötä. Fodelia osti kvartaalin aikana Marjavasu Oy:n, jonka liikevaihto vuonna 2021 vastasi noin 8 % Fodelia-konsernin liikevaihdosta. Ostettu yritys ehti kuitenkin tuottaa Fodelialle liikevaihtoa Q3:lla vain syyskuun ajan. Orgaaninen kasvu syntyy aiempien kvartaalien tapaan Feeliasta, jonka foodservice-liikevaihdon ennustamme kasvavan jopa 48 % uusien asiakkuuksien sekä markkinan toipumisen johdosta. Fodnetin puolella odotamme liikevaihdon laskevan 4 %. Ennustamme Real Snacksille 7 %:n hintavetoista kasvua. Perniön Lihalle ja Pita Factorylle olemme mallintaneet vain 1 %:n kasvua, mikä käytännössä tarkoittaa pientä laskua myyntivolyymeissä.
Kustannuspaine jatkuu
Ennustamme Fodelian Q3:n oikaistun liikevoiton olevan 0,8 MEUR (7,0 % liikevaihdosta), mikä jäisi suhteessa liikevaihtoon vertailukautta heikommaksi (Q3’21: 9,5 %). Fodelia on pyrkinyt puolustamaan kannattavuuttaan hinnankorotuksilla, mutta viimeaikainen laaja-alainen kustannustason nousu todennäköisesti tarkoittaa että yhtiön hinnankorotukset tulevat edelleen viiveellä suhteessa kulutason kehitykseen. Arvioimme siten kannattavuuteen kohdistuvan edelleen tavallista enemmän epävarmuutta. Osakekohtaisen tuloksen ennusteemme on 0,06 euroa (Q3’21: 0,07).
Ohjeistukseen yltäminen vaatii melko hyvää kannattavuutta loppuvuonna
Vuoden 2022 ohjeistuksen mukaan Fodelian liikevaihto kohoaa 40-50 MEUR:oon (2022e: 42 MEUR). Lisäksi liikevoiton ja suhteellisen kannattavuuden arvioidaan paranevan edellisvuodesta (2021 EBIT: 1,2 MEUR tai 3,5 % liikevaihdosta). Meidän raportoidun liikevoiton ennusteemme on 1,8 MEUR (4,2 % liikevaihdosta), eli odotamme yhtiön yltävän ohjeistukseensa, mihin kuitenkin kohdistuu jonkin verran epävarmuutta, etenkin jos Q3:n tulos jää selvästi ennusteistamme. Ennusteisiimme sisältyy oletus, että mm. kustannustason nousuun liittyvät kannattavuushaasteet saadaan enimmäkseen paikattua ja H2:n kannattavuus olisi vahvojen myyntivolyymien ansiosta hyvällä tasolla. Kustannusten nousun jatkuminen sekä esimerkiksi yhtiön kasvupanostukset voivat uhata kannattavuuden toipumista lyhyellä aikavälillä.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Fodelia
Fodelia on suomalainen vuonna 2019 perustettu elintarvikeyritysten holdingyhtiö. Konsernin portfolioon kuuluvat valmisruokavalmistaja Feelia, snacks-tuotteita valmistava Real Snacks, Suomen vanhimpiin makkaratehtaisiin lukeutuva Perniön Liha sekä Fodbar, Bravedo-konsernin kanssa perustettu yhteisyritys Fodbar. Yhtiön kotipaikka on Pyhäntä ja tuotantolaitokset sijaitsevat Pyhännällä, Kokkolassa, Salossa ja Jokioisessa.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut31.08.2022
2021 | 22e | 23e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 34,1 | 42,7 | 51,6 |
kasvu-% | 48,32 % | 25,49 % | 20,63 % |
EBIT (oik.) | 1,5 | 2,1 | 3,7 |
EBIT-% (oik.) | 4,42 % | 4,92 % | 7,17 % |
EPS (oik.) | 0,13 | 0,18 | 0,36 |
Osinko | 0,04 | 0,05 | 0,10 |
Osinko % | 0,52 % | 0,89 % | 1,79 % |
P/E (oik.) | 58,00 | 30,59 | 15,58 |
EV/EBITDA | 28,48 | 16,48 | 10,13 |