Fodelian tytäryhtiön tehtaan myynti ja takaisinvuokraus toteutui
Fodelia tiedotti perjantaina, että sen tytäryhtiön Feelian tehdaskiinteistön myynti ja takaisinvuokraus -järjestely on toteutunut. Myyntihinta ylitti kiinteistön tasearvon, minkä johdosta Fodelia arvioi saavansa noin 0,5 MEUR:n myyntivoiton. Toimenpiteen myötä Fodelian raportoitu velkaisuus laskee kiinteistöön liittyvien vuokravastuiden jäädessä taseen ulkopuolelle. Näemme ratkaisun loogisena ja mielestämme Fodelian velkaisuus on olosuhteet huomioon ottaen kestävällä tasolla.
Vuokrakiinteistöissä toimiminen tyypillistä teollisuudessa
Toimenpiteen myötä Feelia ei enää omista tehdaskiinteistöään, vaan toimii siinä vuokralla. Fodelia arvioi aikaisemmassa tiedotteessaan, ettei toimenpiteellä odoteta olevan merkittävää vaikutusta yhtiön tulokseen. Myyntihinta kuitenkin ylitti kiinteistön tasearvon, joten toimenpiteestä syntyi kertaluonteinen 0,5 MEUR:n myyntivoitto, joka kirjataan vuoden 2022 tulokseen. Vapautuvalla pääomalla aiotaan lyhentää konsernin lainoja 3,5 MEUR:n edestä. Pidämme toimenpidettä rahoitusteknisenä ratkaisuna, jolla ei ole merkittävää vaikutusta Fodelian kokonaisriskitasoon. Näemme ratkaisun loogisena, sillä on tyypillistä, että yritykset vuokraavat teollisuuskiinteistöjään omistamisen sijaan.
Velkaisuus kestävällä tasolla olettaen, että kannattavuus parantuu
Ilman kiinteistön myyntiä olemme ennustaneet yhtiön nettovelka/käyttökate -suhdeluvun olevan 5,0x vuoden 2022 lopussa. Kiinteistön myynnin toteutuminen kuitenkin laskee nettovelka/käyttökate -suhdelukua. Suhdeluku voisi laskea toimenpiteen myötä 3,4x:ään, olettaen että nettovelan määrä vähentyisi 6,6 MEUR:lla ja vuokrakulut kasvavat 0,66 MEUR:lla. Velkaisuus ei laskisi arviomme mukaan aivan yhtiön taloudellisten tavoitteiden asettamiin raameihin (korolliset velat/EBITDA-tavoite alle 3x). Arvioimme velkaisuuden kuitenkin olevan kestävällä tasolla, kun huomioidaan, että yhtiö todennäköisesti pystyy parantamaan kannattavuuttaan ensi vuonna suhteessa vuoden 2022 tasoon, jolloin suhteellinen velkaisuus laskisi käyttökatteen kasvun myötä.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Fodelia
Fodelia on suomalainen vuonna 2019 perustettu elintarvikeyritysten holdingyhtiö. Konsernin portfolioon kuuluvat valmisruokavalmistaja Feelia, snacks-tuotteita valmistava Real Snacks, Suomen vanhimpiin makkaratehtaisiin lukeutuva Perniön Liha sekä Fodbar, Bravedo-konsernin kanssa perustettu yhteisyritys Fodbar. Yhtiön kotipaikka on Pyhäntä ja tuotantolaitokset sijaitsevat Pyhännällä, Kokkolassa, Salossa ja Jokioisessa.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut28.11.2022
2021 | 22e | 23e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 33,8 | 41,6 | 54,9 |
kasvu-% | 47,38 % | 22,81 % | 32,04 % |
EBIT (oik.) | 1,7 | 1,3 | 3,0 |
EBIT-% (oik.) | 5,01 % | 3,24 % | 5,52 % |
EPS (oik.) | 0,14 | 0,07 | 0,28 |
Osinko | 0,04 | 0,04 | 0,10 |
Osinko % | 0,52 % | 0,76 % | 1,89 % |
P/E (oik.) | 56,78 | 75,67 | 18,66 |
EV/EBITDA | 26,38 | 20,44 | 12,01 |