Glaston Q3 torstaina: Tilauskertymäjuhla
Glaston julkistaa Q3-raporttinsa torstaina 27.10. klo 8:30. Kysyntätilanne on jatkunut melko hyvänä vaikkakin epäyhtenäisenä ja julkistettujen tilausten perusteella tilauskertymä on ollut komea. Myös tehtaiden käyttöasteet ovat olleet hyviä, mutta komponenttipula on vaivannut edelleen. Uskomme yhtiön joko toistavan tai tarkentavan 2022-ohjeistustaan, joka ei ole kovin vaativa. Osakkeen arvostuskertoimet ovat edelleen matalia. Suosituksemme osakkeelle ennen raporttia on osta 1,20 euron tavoitehinnalla.
Vahva Q3-tilauskasvu jopa ilman ennätystilausta
Glastonille ei ole ollut tarjolla mielekästä konsensusennustetta. Odotuksemme Q3:n tilauskertymäksi on 87,9 MEUR (+93 % v/v). Glaston julkisti Q3:lla ennätyksellisen 31 MEUR:n tilauksen IG-lasilinjoista ja niiden oheislaitteista. Muidenkin tilausten määrä on ollut hyvällä tasolla: ilman em. ennätystilaustakin odotamme +25 %:n v/v kasvua. Käsityksemme mukaan lasinjalostuskoneiden markkinat ovat kuitenkin olleet epäyhtenäiset: Pohjois-Amerikan markkinoiden veto on ollut vahvaa, mutta Euroopan laimeaa. Kiinassa Glastonin ongelma on, että maan IG-konemarkkinat ovat nyt huomattavasti aiempaa hiljaisemmat ja kilpailu HT-konemarkkinoilla on kivenkovaa. Glaston on kompensoinut tilannetta onnistuneesti saamalla kiinalaisilta asiakkailta tilauksia sekä aurinkopaneelilasin tasokarkaisulinjoista että ajoneuvolasin esikäsittelylinjoista. Pidämmekin näitä uusia avauksia hyvin lupaavina.
Komponenttipula painoi Q3:n liikevaihtoa ja tulosta
Glastonin komponenttihaasteiden vuoksi ennusteemme Q3-liikevaihdon 10 %:n v/v kasvuksi on varovainen. Q2:n lopun tukeva tilauskanta (106 MEUR; +21 % v/v) antaisi eväät selvästi nopeampaankin kasvuun, mutta käsityksemme on, että Glaston on joutunut joiltakin osin joustamaan toimitusajoissa. Lisäksi korona on edelleen haitannut Tianjinin tehtaan toimintaa mm. pakollisten päivittäisten testien vuoksi. Tilausten peruutuksista emme kuitenkaan ole kuulleet. Arvioimme hinnankorotusten tuoneen em. 10 %:n kasvusta noin puolet. Komponentti- ja koronahaasteiden vuoksi odotuksemme Q3:n oikaistuksi EBIT-marginaaliksi (3,6 %) on varovainen. Oikaistun ja raportoidun liiketuloksen välissä on ennusteessamme reilun -0,2 MEUR:n edestä Tianjinin tehtaan ajoneuvolasin esikäsittelylinjojen valmistuksen ylösajokulua.
2022-ohjeistus tultaneen uusimaan tai sitä voidaan tarkentaa
Glaston on ohjeistanut vuodelle 2022 liikevaihdon kasvua vuoden 2021 tasosta. Tämän ei pitäisi olla vaikeaa, sillä H1’22:n liikevaihto kasvoi 26 % H1’21:stä. Väljää liikevaihto-ohjeistusta on perusteltu toimitusketjun edelleen mahdollisilla häiriöillä ja tämän vaikutuksella isompien projektien tuloutusaikatauluun. Ohjeistus vuoden 2022 oikaistuksi EBITA:ksi on 12-15 MEUR. Tämäkään ohjeistus ei ole vaativa ainakaan alarajansa osalta, sillä H1’22:n oikaistu EBITA oli 7,0 MEUR. Glaston onkin epäsuorasti myöntänyt EBITA-ohjeistuksen alarajan olevan varovainen ja yhtiö on viitannut samoihin epävarmuustekijöihin kuin liikevaihdon osalta. Odotamme Glastonin joko toistavan vanhan ohjeistuksensa tai tarkentavan sitä esim. nostamalla EBITA-haarukan alarajaa.
Osakkeen arvostus alhaalla
Glastonin osakkeen kokonaistuotto-odotus ylittää edelleen tuottovaatimuksen reippaasti. Myös arvostuskertoimet suhteessa verrokkeihin ovat matalat. Vuoden 2023 P/E- ja EV/EBIT-kertoimet ovat 28-31 % alle verrokkien mediaanin. Arvostus ei huomio sellaisia positiivisia ajureita kuin 1) Euroopan kasvavat markkinat eristyslasille ja sen valmistuksessa käytettäville koneille; 2) Glastonin hyvä menestys Yhdysvaltain markkinoilla sekä 3) onnistuneet avaukset ja potentiaali Kiinassa. Osakkeen arvostustasoa rasittavat kuitenkin talousnäkymien yleisen epävarmuuden lisäksi riskit lasinvalmistajien investointi-käyttäytymisessä, Glastonin melko volatiili tuloshistoria sekä sijoittajien eriävät näkemykset yhtiön kestävästä kannattavuustasosta.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Glaston
Glaston on vuonna 1870 perustettu lasinjalostusteollisuuden toimija, joka tarjoaa laitteita, palveluita ja ratkaisuja rakennus-, ajoneuvo-, aurinkoenergia- sekä kaluste- ja laiteteollisuuden tarpeisiin. Lisäksi yhtiö tukee uusien, lasiin älyä integroivien teknologioiden kehittämistä. Glaston toimii globaalisti tuotannon, palveluiden ja myynnin saralla. Glastonin koneilla prosessoitua lasia toimitetaan arkkitehtuurilasi-, autolasi-, aurinkoenergia- ja laiteteollisuudelle. Suurin osa yrityksen teknologialla tuotetusta lasista toimitetaan rakennusteollisuudelle.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut14.08.2022
2021 | 22e | 23e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 182,7 | 222,4 | 243,5 |
kasvu-% | 7,41 % | 21,77 % | 9,45 % |
EBIT (oik.) | 6,6 | 10,6 | 13,3 |
EBIT-% (oik.) | 3,62 % | 4,78 % | 5,47 % |
EPS (oik.) | 0,05 | 0,08 | 0,11 |
Osinko | 0,03 | 0,04 | 0,05 |
Osinko % | 2,63 % | 4,66 % | 5,83 % |
P/E (oik.) | 22,84 | 10,34 | 8,10 |
EV/EBITDA | 8,78 | 5,41 | 3,75 |