Glaston: Raksojen hiljaisuus alkaa rasittaa numeroita
Arvioimme, että Glastonin Q2:n numerot ovat lievässä laskupaineessa sekä tilauskertymässä että kannattavuudessa verrattuna vuoden takaiseen. Glastonin tärkein loppuasiakassegmentti eli talonrakentaminen on nyt vaikeuksissa lähes kaikkialla ja olemme leikanneet reilusti vuosien 2023-2025 ennusteita. Alennamme yhtiön suosituksemme vähennä-tasolle (aik. osta) ja laskemme tavoitehinnan 0,95 euroon (aik. 1,15 €).
Q2-ennusteluvut vielä kelvolliset, mutta paine on alaspäin
Glaston julkistaa Q2-raporttinsa 1.8. noin klo 13. Toimintaympäristö on ollut hankala ja ilmeisesti lähiajat pysyykin sellaisena. Ennusteemme konsernin Q2:n tilausvolyymin laskuksi on -9 % v/v. Glaston ei ole toistaiseksi julkistanut yhtään uutta Q2:lle kirjattavaa konekauppaa. Monesti asiakas kieltää kaupan julkistamisen, mutta tiedotehiljaisuus on silti negatiivinen signaali. Odotamme Q2:n liikevaihdon olleen samalla tasolla kuin vuosi sitten. Tianjinin tehtaan ylösajovaihe on edelleen rasittanut kannattavuutta ja paineita on tullut myös palkkainflaatiosta sekä joiltakin osin edelleen jatkuneesta komponenttipulasta. Sitä vastoin tehtaiden käyttöasteet ovat olleet hyviä tai kohenemassa. Q2:n vertailukelpoinen EBITA-marginaali (6,0 %) on ennusteessamme suunnilleen samalla tasolla kuin Q1:llä. Kesäkuussa Glaston kertoi, että sen vuonna 2022 julkistamasta 31 MEUR:n ennätystilauksesta oli peruutettu 19 MEUR:n osuus ja loppu toimitetaan jo tänä vuonna. Leikkaus vastaa -14 %:a Q1’23:n tilauskannasta. Glaston kuitenkin säilytti tässä yhteydessä 2023-ohjeistuksensa ja uskomme näin tapahtuvan myös Q2-raportin yhteydessä.
Heikentynyt markkinanäkymä johti ennusteleikkauksiin
Uudisrakentamisen tilanne on nyt hankala kaikilla Glastonin keskeisillä markkina-alueilla ja esimerkiksi Euroconstructin mukaan asuinrakentaminen supistuu Euroopassa sekä 2023 että 2024. Rakentamisen heikko suhdanne näkyy lasinvalmistajien kapasiteetin alhaisina käyttöasteina ja edelleen investointien ja huoltojen lykkäytymisenä. Ajoneuvojen ja aurinkopaneelien kysynnän kasvuennusteet vuosille 2023-2024 ovat positiivisia indikaatioita myös Glastonille, mutta näiden segmenttien osuus liikevaihdosta on vain 15…17 %. Mainituista syistä olemme leikanneet Glastonin vuosien 2023-2025 tilauskertymäennusteita -8…-12 %:lla painopisteen ollessa HT- ja IG-segmenttien laitetilauksissa. Leikkaukset heijastuvat 6…12 kuukauden viiveellä liikevaihtoon. Glastonin voimakas tulosvipu merkitsee, että tulosennusteemme ovat laskeneet selvästi liikevaihtoennusteita enemmän. Ennusteemme vuoden 2023 oikaistuksi EBITA-marginaaliksi on nyt 6,5 % (aik. 6,8 %). Absoluuttinen EBITA on kuitenkin edelleen kohtuullisesti 2023-ohjeistuksen alarajan yläpuolella. Vuoden 2024 oikaistu EBITA-marginaali-ennusteemme on kuitenkin nyt vain 6,1 % (aik. 7,4 %) ja vuoden 2025 ennuste 7,1 % (aik. 7,7 %).
Riski/tuottosuhde on nyt epäsuotuisa
Glastonin osake ei ennusteleikkaustemme jälkeenkään ole varsinaisesti yliarvostettu. Mielestämme yhtiön riskiprofiili on kuitenkin nyt koholla ja positiivisten liiketoiminta- ja kurssiajureiden identifiointi vaikeaa, joten siirrymme toistaiseksi seuraamaan kehitystä sivusta. Osakkeen riskikorjattu tuotto-odotus ei ole houkutteleva. Verrokkihinnoittelun viesti on epäyhtenäinen emmekä usko sen muutoinkaan olevan tällä hetkellä oleellinen kurssiajuri. Potentiaali DCF-mallin indikoimaan arvoon on varsin vahva, mutta sen realisoituminen on lähiaikoina epätodennäköistä kurssi- ja tulosajureiden ollessa vääränsuuntaisia.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Glaston
Glaston on vuonna 1870 perustettu lasinjalostusteollisuuden toimija, joka tarjoaa laitteita, palveluita ja ratkaisuja rakennus-, ajoneuvo-, aurinkoenergia- sekä kaluste- ja laiteteollisuuden tarpeisiin. Lisäksi yhtiö tukee uusien, lasiin älyä integroivien teknologioiden kehittämistä. Glaston toimii globaalisti tuotannon, palveluiden ja myynnin saralla. Glastonin koneilla prosessoitua lasia toimitetaan arkkitehtuurilasi-, autolasi-, aurinkoenergia- ja laiteteollisuudelle. Suurin osa yrityksen teknologialla tuotetusta lasista toimitetaan rakennusteollisuudelle.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut25.07.2023
2022 | 23e | 24e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 213,5 | 218,0 | 221,0 |
kasvu-% | 16,89 % | 2,10 % | 1,36 % |
EBIT (oik.) | 9,9 | 11,1 | 9,3 |
EBIT-% (oik.) | 4,64 % | 5,08 % | 4,21 % |
EPS (oik.) | 0,07 | 0,08 | 0,06 |
Osinko | 0,04 | 0,04 | 0,04 |
Osinko % | 4,43 % | 4,60 % | 4,02 % |
P/E (oik.) | 13,60 | 10,86 | 13,45 |
EV/EBITDA | 5,84 | 4,81 | 4,62 |