Harvian uudeksi toimitusjohtajaksi Matias Järnefelt
Harvia tiedotti eilen, että Järnefelt aloittaa Harviassa viimeistään heinäkuun alussa, kun taas nykyinen toimitusjohtaja Pajuharju lopettaa toukokuun lopussa aiemmin tiedotetun mukaisesti. Järnefelt on pääomamarkkinoille tuntematon henkilö, joten hänestä meillä ei tässä vaiheessa ole kovin selkeää kuvaa. Harvia korostaa Järnefeltin kansainvälistä myyntikokemusta Hiltiltä ja Nokialta ja se on myös meidän mielestämme hyödyllistä osaamista Harvian kansainvälisen kasvun jatkumisen kannalta. Pidämme uutista Harvialle varsin neutraalina.
Strategiaan tuskin oleellisia muutoksia
Olimme aiemmin maininneet, että näkisimme yhtiön sisältä tulevan henkilön hyvänä vaihtoehtona toimitusjohtajaksi. Ilmeisesti sisäisistä kandidaateista ei ole kuitenkaan löytynyt sellaista osaamista ja/tai halua toimitusjohtajaksi, jota yhtiön hallitus kaipasi. Vaikka Harvia on jo liikevaihdoltaan hyvin kansainvälinen, sen toiminta keskittyy edelleen suhteellisen paljon Muuramen tehtaan ja toimipisteen ympärille. Käsityksemme mukaan suomalainen toimitusjohtaja onkin yhtiön mielestä hyvä valinta, ottaen huomioon yhtiön kotimaiset juuret. Tässä suhteessa yhtiö olisi mielestämme kuitenkin voinut tehdä selkeämmän suunnitelman, jolla yhtiön sisältä olisi ”kasvatettu” Pajuharjun seuraaja. Emme usko uuden toimitusjohtajan tuovan merkittävää strategiamuutosta Harviaan, vaan hänet on palkattu jatkamaan Pajuharjun kaudella toteutettua kansainvälistä kasvua.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
