Kaupan alan palkankorotusriitaan ei saatu sopua
Kaupan alan työriitaan ei saatu eilen sopua. Tämä tarkoittaa sitä, että PAM ry:n ilmoittama ensimmäisen vaiheen työnseisaus tietyissä kaupan alan myymälöissä toteutunee. Torstaina 9.2. kello 5 alkava lakko koskee muun muassa suurta osaa Keskon Citymarketteja ja S-ryhmän Prismoja ja myös osaa Keskon logistiikkapalveluja (kts. täältä). Lakon on tarkoitus päättyä lauantaina 11.2. klo 05.00. Sen piirissä on noin 16 000 työntekijää.
Neuvottelut tällä hetkellä jumissa
Valtakunnansovittelija kertoi eilen, että PAM ry:n ja Kaupan liitto ry:n välistä kaupan alan työriitaa on soviteltu 24.1.2023 lähtien. Tekstikysymyksissä on jonkin verran edistytty, mutta osapuolten näkemyserot ovat edelleen liian suuria, jotta valtakunnansovittelija pystyisi antamaan sovintoehdotuksen. Sovittelija on yhteydessä osapuoliin ja keskustelee siitä, milloin sovittelua olisi mahdollista jatkaa.
Jos sopua ei saada aikaan myöskään seuraavan viikon aikana, PAM:n on tarkoitus laajentaa lakkoja 16.-18.2. välisenä aikana siten, että ne koskisivat 415 toimipaikkaa, joissa työskentelee noin 26 000 työntekijää. Tässä vaiheessa myös Lidlin myymälöitä tulee lakkoon mukaan ja myös osa Tokmannin myymälöistä on mukana lakkolistalla (täällä).
Neuvotteluiden kariutumisella ei toistaiseksi vaikutusta näkemyksiimme
Emme ole uutisten perusteella tehneet muutoksia Keskon ennusteisiimme. Lakkojen vaikutuksen hahmottamista vaikeuttaa myös se, että kaikki lakon piirissä olevat kaupat eivät välttämättä mene kiinni, vaan osaa niistä saatetaan pitää auki esimerkiksi esihenkilöiden voimin. Keskon ja SOK:n näkökulmasta Lidlin myymälöiden normaali toiminta on markkina-asetelmien kannalta erikoinen ja se saattaa tietää joidenkin kuluttajien siirtymistä Lidlin asiakkaiksi etenkin nykyisessä hintatietoisuutta korostavassa markkinassa. Isossa kuvassa parin päivän lakolla ei ole kuitenkaan vaikutusta Keskon arvonmääritykseemme.
Isompi merkitys kaupan alan yhtiöiden kehityksen kannalta on kuitenkin sillä, millaisista palkankorotuksista alalla lopulta sovitaan. Lehtitietojen perusteella PAM tavoittelee noin 200 euron korotuksia kaupan alan palkkoihin. Toteutuessaan tämä olisi selvästi omia ennusteitamme suurempi korotus kaupan alan yhtiöiden henkilöstökuluihin.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Kesko
Kesko on vuonna 1940 perustettu suomalainen kaupan alan toimija. Yhtiö toimii päivittäistavarakaupassa, rakentamisen ja talotekniikan kaupassa sekä autokaupassa. Keskon ketjutoimintaan kuuluu liikkeitä esimerkiksi Suomessa, Ruotsissa, Norjassa, Virossa, Latviassa, Liettuassa ja Puolassa. K-ryhmä on Suomen suurin ja Pohjois-Euroopan suurimpia kaupan alan toimijoita. Yhtiön kotipaikka ja päätoimitilat sijaitsevat Helsingissä.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut02.02.2023
2022 | 23e | 24e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 11 808,9 | 12 085,0 | 12 362,8 |
kasvu-% | 4,50 % | 2,34 % | 2,30 % |
EBIT (oik.) | 815,1 | 733,5 | 767,1 |
EBIT-% (oik.) | 6,90 % | 6,07 % | 6,20 % |
EPS (oik.) | 1,53 | 1,34 | 1,40 |
Osinko | 1,08 | 1,09 | 1,10 |
Osinko % | 5,22 % | 6,38 % | 6,43 % |
P/E (oik.) | 13,45 | 12,78 | 12,24 |
EV/EBITDA | 7,78 | 7,24 | 6,96 |