Lemonsoftin muutosneuvottelut päätökseen
Lemonsoftin eilen päättyneillä muutosneuvotteluilla on vaikutuksia yhteensä 9 henkilön työsuhteeseen. Vähennystarve toteutetaan irtisanomisina sekä tehtävämuutoksina. Lemonsoftin mukaan neuvottelujen tavoitteena oli yhtiön toiminnan sopeuttaminen vastaamaan haastavaa taloustilannetta ja varmistaa edellytykset yhtiön pitkän aikavälin kasvustrategian toteuttamiselle.
Neuvotteluiden piiriin kuului yhteensä noin 135 henkilöä Suomessa, ja henkilöstön vähennystarpeen arvioitiin olevan enintään 9 henkilöä. Lemonsoftin palveluksessa oli ennen muutosneuvotteluita yhteensä 220 henkilöä, mihin peilaten muutosneuvottelut ovat mittakaavaltaan hyvin maltilliset. Neuvottelut eivät siten aiheuta välitöntä tarvetta ennustemuutoksille.
Heikentyvä talousnäkymä on viime neljänneksinä jarruttanut Lemonsoftin orgaanista kasvua selvästi (Q1’23: +1,2 %). Tuoreimman Finvoicer-yritysoston yhteydessä päivitetyt näkymät ennakoivat varovaisen kehityksen jatkuvan myös loppuvuodesta. Lemonsoftilla on kuitenkin hyvät edellytykset jatkaa vahvan taseensa turvin investointeja tuoteportfolionsa kehittämiseen sekä uusiin yritysostoihin myös vaikeammassa markkinassa. Siten arvioimme yhtiön pääsevän jälleen kiinni vahvempaan orgaaniseen kasvuun, kun markkinatilanne alkaa jälleen jossain vaiheessa helpottaa.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Lemonsoft
Lemonsoft on suomalainen SaaS-ohjelmistoyhtiö, joka suunnittelee, kehittää ja myy toiminnanohjausjärjestelmiä (ERP). Yhtiö on keskittynyt tarjoamaan ratkaisuja pääasiassa pienille ja keskisuurille yrityksille. Yhtiön ohjelmistot ja niihin liittyvät palvelut tehostavat asiakkaiden liiketoimintaprosesseja ja tuovat kustannussäästöjä digitalisaation ja automaation avulla. Yhtiön asiakaskunta koostuu tuhansista yhtiön ohjelmistoratkaisuja käyttävästä asiakasyhtiöstä, joihin kuuluu asiakkaita erityisesti teollisuuden, tukku- ja erikoistavarakaupan, asiantuntija- ja palvelutoimialan, rakentamisen ja tilitoimistojen toimialoilta.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut01.06.2023
2022 | 23e | 24e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 22,6 | 26,9 | 30,1 |
kasvu-% | 30,90 % | 19,09 % | 12,00 % |
EBIT (oik.) | 7,1 | 7,2 | 8,2 |
EBIT-% (oik.) | 31,28 % | 26,87 % | 27,23 % |
EPS (oik.) | 0,30 | 0,28 | 0,32 |
Osinko | 0,14 | 0,14 | 0,15 |
Osinko % | 1,76 % | 2,46 % | 2,63 % |
P/E (oik.) | 26,60 | 20,02 | 17,74 |
EV/EBITDA | 18,79 | 12,91 | 11,02 |