Marimekko Q1 tiistaina: Vuodelle ohjeistettu heikompaa alkua
Marimekko raportoi Q1-tuloksensa ensi tiistaina noin klo 8. Yhtiö on ohjeistanut Q1:n liikevaihdon laskevan, jota myös ennusteemme odottaa. Heikomman liikevaihdon myötä odotamme myös tuloksen jäävän vertailukaudesta. Odotamme Marimekon koko vuoden ohjeistuksen pysyvän ennallaan.
Ennustamme liikevaihdon laskua yhtiön ohjeistuksen mukaisesti
Marimekko on itse sanonut, että se odottaa Q1:n liikevaihdon laskevan johtuen Suomen matalammista tukkutoimituksista, alemmista lisenssituloista sekä tietyistä siirtymistä vertailukauden luvuissa johtuen. Uskomme laskun heijastavan osittain tämänhetkistä vaikeaa kuluttajamarkkinaa, jossa Marimekko on tähän mennessä kuitenkin pärjännyt hyvin. Ennusteissamme Q1 jääkin ainoaksi kvartaaliksi, jossa liikevaihdon kehitys on negatiivista. Sekä meidän ennusteemme että konsensusennuste odottaa noin 5 % liikevaihdon laskua.
Tuloskehitys seurannee liikevaihtoa laskusuuntaan
Ennustamamme liikevaihdon lasku johtaa loogisesti myös tuloksen laskuun vertailukaudesta, etenkin huomioiden, että yhtiö jatkaa samalla panostuksiaan kansainvälisen kasvun kiihdyttämiseksi. Korkean myyntikatteen myötä Marimekon operatiivinen vipu on melko iso, jonka vuoksi heikompi liikevaihto näkyy mielestämme vääjäämättä myös heikompana marginaalina. Odotamme 5,1 MEUR:n liikevoittoa, kun vertailukaudella se oli 6,6 MEUR ja marginaalin osalta noin 3,5 %-yksikön laskua. Konsensusennuste on vielä jonkin verran meitä alempana, 4,3 MEUR:n tasolla.
Ohjeistukseen tuskin muutoksia, odotamme tasaista tulosvuotta
Marimekko on ohjeistanut koko vuoden liikevaihdon kasvavan heikosta alkuvuodesta huolimatta. Tätä tukevat yhtiön mukaan erityisesti Suomen tukkumyynnin kampanjatoimitukset, joiden odotetaan kasvavan merkittävästi viime vuodesta (jolloin ne vastaavasti laskivat merkittävästi 2021 verrattuna). Nämä toimitukset ajoittuvat H2:lle, joten niiden suuruudesta riippuen on mahdollista, että H1 jää jopa odotuksiamme heikommaksi, jos kasvu H2:lla on vastaavasti odotuksiamme kovempaa. Ennustamme koko vuoden liikevaihdon kasvuksi 4 %, joka on selvästi Marimekon viime syksynä päivittämää kasvutavoitetta (15 %) matalampi.
Kannattavuuden osalta yhtiö on ohjeistanut oikaistun liikevoittomarginaalin olevan 16-19 % tänä vuonna (2022: 18,2 %). Odotamme kannattavuuden olevan viime vuoden tasolla ja absoluuttisen tuloksen siten paranevan hieman liikevaihdon vetämänä. Odotamme Marimekon toistavan ohjeistuksensa Q1-raportissa.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Marimekko
Marimekko on suomalainen vuonna 1951 perustettu lifestyle-designyritys, joka tunnetaan ennen kaikkea omaleimaisista kuvioista ja väreistä. Yhtiön tuotevalikoimaan kuuluu korkealuokkaisia vaatteita, laukkuja ja asusteita sekä kodintavaroita sisustustekstiileistä astioihin. Marimekko-brändi on vuosien saatossa modernisoitunut ja mallistoja on kehitetty puhuttamaan laajempaa globaalia asiakaskuntaa. Yhtiön päämarkkinoina toimii Pohjois-Eurooppa, Aasian-Tyynenmeren alue ja Pohjois-Amerikka.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut09.03.2023
2022 | 23e | 24e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 166,5 | 173,3 | 190,3 |
kasvu-% | 9,40 % | 4,06 % | 9,81 % |
EBIT (oik.) | 30,4 | 31,4 | 35,4 |
EBIT-% (oik.) | 18,25 % | 18,14 % | 18,59 % |
EPS (oik.) | 0,56 | 0,60 | 0,67 |
Osinko | 0,34 | 0,40 | 0,50 |
Osinko % | 3,88 % | 2,99 % | 3,74 % |
P/E (oik.) | 15,51 | 22,15 | 19,87 |
EV/EBITDA | 8,95 | 12,88 | 11,36 |