Marimekko Q2 torstaina: Lukujen odotetaan kääntyvän taas kasvuun
Marimekko raportoi Q2-tuloksensa torstaina noin kello 8. Vertailukauteen nähden heikentyneen Q1:n jälkeen odotamme liikevaihdon ja tuloksen kasvavan hienoisesti viime vuodesta. Odotamme Marimekon koko vuoden ohjeistuksen pysyvän ennallaan.
Ennustamme liikevaihdon pientä nousua
Marimekon Q1-liikevaihto laski vertailukaudesta 2 %, mutta uskomme liikevaihdon kääntyneen Q2:lla pieneen 3 % nousuun kansainvälisen myynnin vetämänä, kun taas Suomessa uskomme vaikean kuluttajamarkkinan ja kohtuullisen hyvän vertailukauden johtavan vielä liikevaihdon laskuun. Aasiassa kasvua pitäisi tukea lukuisat myymäläavaukset, joskaan niiden tarkasta ajoituksesta ei ole tietoa. Marimekko kertoi kesällä avaavansa ensimmäisen myymälän Singaporeen ja tänään aamulla ilmoitti laajentuvansa myös Vietnamiin ja Malesiaan. Nämä uudet maat tukevat myös sen pidemmän aikavälin kasvustrategiaa, jonka pääajurina on Aasian kasvu.
Liikevoittomarginaaliennuste viime vuoden tasolla
Suhteellisen tasaisen liikevaihtokehityksen myötä emme odota merkittävää muutosta tuloksessa. Ennustamme oikaistun liikevoittomarginaalin pysyvän ennallaan 15 %:ssa eli tuloksen paranevan hieman liikevaihdon mukana. Konsensusennuste on jonkin verran meitä alempana, 5,3 MEUR:n tasolla.
Ohjeistukseen tuskin muutoksia, odotamme tasaista tulosvuotta
Marimekko on ohjeistanut koko vuoden liikevaihdon kasvavan heikosta alkuvuodesta huolimatta. Tätä tukevat yhtiön mukaan erityisesti Suomen tukkumyynnin kampanjatoimitukset, joiden odotetaan kasvavan merkittävästi viime vuodesta (jolloin ne vastaavasti laskivat merkittävästi 2021 verrattuna). Nämä toimitukset ajoittuvat H2:lle, joten niiden suurudesta riippuen on mahdollista että Q2 jää jopa odotuksiamme heikommaksi, jos kasvu H2:lla on vastaavasti odotuksiamme kovempaa. Ennustamme koko vuoden liikevaihdon kasvuksi 4 %, joka on selvästi Marimekon viime syksynä päivittämää kasvutavoitetta (15 %) matalampi.
Kannattavuuden osalta yhtiö on ohjeistanut oikaistun liikevoittomarginaalin olevan 16-19 % tänä vuonna (2022: 18,2 %). Odotamme suhteellisen kannattavuuden olevan haarukan keskikohdilla (17,3 %) ja absoluuttisen tuloksen siten olevan käytännössä viime vuoden tasolla noin 30 MEUR:ssa. Odotamme Marimekon toistavan ohjeistuksensa Q2-raportissa.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Marimekko
Marimekko on suomalainen vuonna 1951 perustettu lifestyle-designyritys, joka tunnetaan ennen kaikkea omaleimaisista kuvioista ja väreistä. Yhtiön tuotevalikoimaan kuuluu korkealuokkaisia vaatteita, laukkuja ja asusteita sekä kodintavaroita sisustustekstiileistä astioihin. Marimekko-brändi on vuosien saatossa modernisoitunut ja mallistoja on kehitetty puhuttamaan laajempaa globaalia asiakaskuntaa. Yhtiön päämarkkinoina toimii Pohjois-Eurooppa, Aasian-Tyynenmeren alue ja Pohjois-Amerikka.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut17.05.2023
2022 | 23e | 24e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 166,5 | 173,7 | 190,6 |
kasvu-% | 9,40 % | 4,28 % | 9,77 % |
EBIT (oik.) | 30,4 | 30,0 | 35,1 |
EBIT-% (oik.) | 18,25 % | 17,26 % | 18,39 % |
EPS (oik.) | 0,56 | 0,56 | 0,67 |
Osinko | 0,34 | 0,40 | 0,50 |
Osinko % | 3,88 % | 3,07 % | 3,84 % |
P/E (oik.) | 15,51 | 23,10 | 19,55 |
EV/EBITDA | 8,95 | 13,09 | 11,18 |