Metso Outotec Q4: Linjassa tai hieman alle
Metso Outotecin (MO) Q4-numerot olivat pääosin linjassa odotusten kanssa, vaikka poikkeamat olivatkin aavistuksen negatiivisella puolella. Seuraavalle 6 kk:n jaksolle odotettu markkinoiden jatkuminen nykyisellä vahvalla tasolla oli yllätyksetöntä. Odotamme kurssireaktion olevan melko neutraali. Tämänhetkinen suosituksemme osakkeelle on lisää 10,00 euron tavoitehinnalla.
MO:n 1310 MEUR:n (±0 % v/v) tilauskertymä jäi 1-2 % omasta ja konsensusodotuksesta. Palvelujen tilauskertymän kasvu (+20 % v/v) oli kuitenkin odotuksiamme voimakkaampaa. Liiketoiminnoista eroa odotuksiin oli etenkin Mineraalien tilauskasvussa (+4 % v/v), joka jäi alle oman ja konsensuksen 7-9 %:n kasvuodotuksen. Konsernin liikevaihto taas oli konsensusodotusta vahvempaa etenkin Mineraaleissa (+22 % vs. +10 % v/v). EBITA-marginaalin jäämisen odotuksista MO laittoi ”maailmanlaajuisen toimitusketjun haasteiden ja kohonneiden logistiikka- ja energiakustannusten” piikkiin. Nettorahoituskulut olivat odotuksia korkeammat, mutta toisaalta veroaste oli ennusteita pienempi, joten oikaistu EPS oli linjassa konsensuksen kanssa ja vain hieman omaa ennustettamme alempi. Myös osinkoehdotus (0,24 euroa) oli ootusten mukainen.
MO odottaa markkina-aktiviteetin jatkuvan nykyisellä vahvalla tasolla seuraavien 6 kuukauden aikana, mihin kuitenkin vaikuttaa koronaviruspandemian kehittyminen. Näkymä on odotusten mukainen. Haluamme konferenssipuhelussa lisätietoja etenkin Metallit-liiketoiminnan tulevista järjestelyvaihtoehdoista sekä globaalin toimitusketjun tilanteesta ja näkymistä.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Metso
Metso on vuonna 2020 Metso Mineralsin ja Outotecin fuusioitumisessa syntynyt yhtiö, joka tarjoaa ratkaisuja mineraalien ja metallien louhintaan ja kierrätykseen. Yhtiö pyrkii parantaman asiakkaidensa energian- ja vedenkäytön tehokkuutta, toiminnan tuottavuutta ja ympäristöriskejä tuote- ja prosessiosaamisen avulla. Metson pääkonttori on Helsingissä ja yhtiöllä toimintaa yli 50 maassa.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut06.02.2022
2020 | 21e | 22e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 3 319,0 | 4 192,4 | 5 042,9 |
kasvu-% | −20,71 % | 26,31 % | 20,29 % |
EBIT (oik.) | 310,8 | 472,1 | 640,5 |
EBIT-% (oik.) | 9,36 % | 11,26 % | 12,70 % |
EPS (oik.) | 0,24 | 0,39 | 0,55 |
Osinko | 0,20 | 0,23 | 0,33 |
Osinko % | 2,45 % | 2,03 % | 2,91 % |
P/E (oik.) | 33,47 | 28,97 | 20,49 |
EV/EBITDA | 18,97 | 17,50 | 12,53 |