Nokian osakkeeseen ladatut tuloskasvuodotukset hyvin maltillisia vuoteen 2023 lähdettäessä
Tarkastelimme Nokian tulosodotuksia alkaneelle vuodelle sekä osakkeen arvostustason kehitystä. Kokonaisuutena Nokian tulosennusteet ovat viimeisen kahden vuoden aikana nousseet selvästi (konsensus 2023e oik. EPS +44 %) heijastellen yhtiön hyvin edennyttä käännettä. Samaan aikaan osakkeen kurssikehitys (2v: +42 %) on ollut lähes linjassa tulosodotusten nousun kanssa. Tuloskäänteen myötä Nokian nettokassa on viime vuosina kuitenkin kasvanut mukavasti ja tämä sekä parantunut tulostaso huomioiden osakkeen arvostustaso on laskenut historiallisiin tasoihin nähden hyvin matalaksi. Vuoteen 2023 lähtiessä voidaankin mielestämme todeta, ettei osakemarkkina juurikaan hinnoittele Nokian tulokseen enää kasvua vuosien 2021-2022 käänteen jälkeen.
Konsensusennuste odottaa tällä hetkellä Nokian tekevän vuonna 2023 noin 0,45 euron oikaistun osakekohtaisen tuloksen, mikä vaatisi noin 3,2 miljardin euron vertailukelpoista liikevoittoa. Meidän ennusteemme on tätä hieman varovaisempi ja ennustamme tällä hetkellä vertailukelpoisen liikevoiton jäävän vakaaksi 3,0 miljardin tasolle. Tämän taustalla on Matkapuhelinverkkojen marginaalipaine, kun liikevaihdon jakauma painottuu hyvän kannattavuuden Pohjois-Amerikasta enemmän heikompikatteiselle Intian markkinalle. Samalla ennustamme Verkkoinfrastruktuurin tulosparannusten sarjan haukkaavan happea vertailukausien ollessa todella vahvoja. Palaamme odotuksiimme vielä tarkemmin tulosennakossa ennen Nokian 26.1.2023 julkaistavaa Q4-raporttia.
Osakemarkkina ei näytä tällä hetkellä kovin innokkaalta verkkolaitevalmistajia kohtaan, sillä sekä Nokian että Ericssonin arvostustasot ovat painuneet viimeisen vuoden aikana hyvin mataliksi. Osaltaan merkittävästi nousseet korot ja sitä kautta osakkeiden tuottovaatimuksen nousu painaa myös Nokian ja Ericssonin hyväksyttäviä arvostustasoja, mutta lähtötasokaan ei ollut erityisen vaativa. Bloombergin datan mukaan Nokian viimeisen 4 vuoden mediaani EV/EBIT-kerroin on ollut noin 9x, kun ennusteellamme se on vuodelle 2023 noin 6,3x.
Arviomme mukaan verkkolaitemarkkinan vaisu kasvunäkymä painaa yhtiöiden arvostuksia, sillä ilman tuloskasvua ei osakkeista erityisen korkeita kertoimia kannatakaan maksaa, etenkään nykyisessä korkoympäristössä. Nokia on aiemmin ennakoinut kohdemarkkinoidensa kasvavan vuonna 2023, mutta Ericsson arvioi joulukuun pääomamarkkinapäivässä verkkomarkkinoiden pysyvän lähivuosina vakaana, kun kasvavien 5G-investointien vastapainona investoinnit vanhempiin teknologioihin supistuvat. Samalla kuitenkin näemme geopoliittisen tilanteen luovan Nokialle ja Ericsonille edelleen mahdollisuuksia voittaa markkinaosuuksia erityisesti länsimaissa kiinalaisilta laitevalmistajilta.
Isossa kuvassa Nokian kohdemarkkinoiden kasvu on kuitenkin pääosin kiinni operaattoreiden investointibudjeteista, jotka kasvavat pitkässä juoksussa melko hitaasti. Siten räjähtävää tuloskasvua yhtiöltä on mielestämme turha odottaa. Yhtiön strategian edetessä lähivuosina hyvin, on kannattavuudella edelleen hieman tilaa parantua ja markkinaosuudessa (ja liikevaihdossa) jonkin verran tilaa nousta. Tämän voisi olettaa myös heijastuvan jollain tasolla yhtiön matalaan arvostukseen. Lyhyellä tähtäimellä näemme paremman näkyvyyden vuoden 2023 tulostasoon sekä käynnissä olevien patenttikiistojen ratkeamisen mahdollisina positiivisina ajureina osakkeelle. Siten odotammekin jo mielenkiinnolla Q4-raporttia ja siinä saatavia näkymiä tälle vuodelle.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Nokia
Nokia on vuonna 1865 perustettu globaali suomalainen tietoliikennealalla toimiva yhtiö, jonka liiketoimintoihin lukeutuu teknologiakehitys ja sen lisensointi. Nokia kuuluu alansa suurimpiin yrityksiin ruotsalaisen Ericssonin ja kiinalaisen Huawein rinnalla. Nokia toimii lähes jokaisella mantereella ja sillä on maailmanlaajuinen johtoasema mobiili- ja kiinteiden verkkojen infrastruktuurissa.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut21.10.2022
2021 | 22e | 23e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 22 202,0 | 24 966,9 | 25 414,3 |
kasvu-% | 1,60 % | 12,45 % | 1,79 % |
EBIT (oik.) | 2 775,0 | 3 043,5 | 3 003,7 |
EBIT-% (oik.) | 12,50 % | 12,19 % | 11,82 % |
EPS (oik.) | 0,37 | 0,42 | 0,41 |
Osinko | 0,08 | 0,12 | 0,18 |
Osinko % | 1,44 % | 3,34 % | 5,01 % |
P/E (oik.) | 15,27 | 8,49 | 8,73 |
EV/EBITDA | 8,41 | 4,30 | 3,90 |