Norjalainen ohjelmistosijoittaja Heeroksen pääomistajaksi
Heeroksen tiedotteen mukaan Viking Venturesta on tullut yhtiön uusi pääomistaja 18 %:n omistusosuudella. Viking Venture on pohjoismainen ohjelmistoyhtiöihin keskittyvä pääomasijoittaja, jonka kotipaikka on Norjassa ja hallinnoitavat varat ovat yli 400 MEUR (>4 BNOK). Myyjänä toimivat arviomme mukaan Heeroksen nykyiset suuret omistajat, eikä järjestelyssä laskettu liikkeelle uusia osakkeita tai nostettu uutta pääomaa. Heeroksen osakkeella on tehty muutamana päivänä viime kuukausina noin 18 %:n omistusta vastaavia suuria kauppoja, jotka selittyvät nyt tiedotetulla uuden pääomistajan sijoituksella.
Viking Venture vaikuttaa mielenkiintoiselta kumppanilta Heeroksen kasvulle
Tiedotteen mukaan Viking Venture tulee yhtiöön pitkäjänteiseksi omistajaksi tukemaan Heeroksen kasvustrategiaa. Sijoittaja aikoo kokemuksiensa avulla auttaa Heerosta skaalautumaan ja luomaan uusia mahdollisuuksia liiketoiminnalle Suomessa ja kansainvälisesti. Viking Venture näkee Heeroksen alustana kasvulle ja uusille täydentäville sijoituksille liiketoiminnan johtamisen ohjelmistojen piirissä.
Viking Venture vaikuttaa taustaltaan sopivalta pääomistajalta Heerokselle ja näemme tiedotteen lähtökohtaisesti positiivisena yhtiön kasvun edellytyksille. Omistajan vaikutus yhtiön kehitykseen selviää kuitenkin vasta ajan kuluessa, eikä uutisella siten ole vaikutusta näkemykseemme osakkeesta. Heikentyvä talousympäristö tuo Heeroksen kasvuun uutta vaikeusastetta ja arvioimme yhtiön lyhyen tähtäimen kasvunäkymän tästä syystä haastavana. Viimeisin Heeroksesta julkaisemamme yhtiöraportti (30.11.) on luettavissa täältä ja raporttiin liittyvä video katsottavissa täältä.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Heeros
Heeros on IT-alan yritys. Yhtiö kehittää pilvipohjaisia rahoitusratkaisuja laskutuksen, arkistoinnin ja kirjanpidon käsittelyyn. Lisäksi se tarjoaa mobiilipalveluita itse kehittämänsä mobiilisovelluksen kautta, joka mahdollistaa yhteyden työntekijän matkapuhelimen ja yrityksen työnkulkuohjelman välille. Heeroksella on asiakkaina erityisesti pohjoismaisia teollisuusalan, liikennealan ja vähittäiskaupan yrityksiä. Pääkonttori sijaitsee Helsingissä.
Lue lisää yhtiösivulla