Pihlajalinna Q3 perjantaina: Paljon liikkuvia osia
Pihlajalinna julkaisee Q3-raporttinsa perjantaina noin kello 8.00. Liikevaihtoon vaikuttaa pinnan alla useampi eri suuntaan liikkuva erä, mutta kokonaisliikevaihdon odotamme kasvaneen matalaa yksinumeroista tahtia. Operatiiviseen tuloksen odotamme parantuneen maltillisesti liikevaihdon kasvun sekä pienen kannattavuusparannuksen tukemana. Kyseessä on syyskuun alussa aloittaneen uuden toimitusjohtajan Tuomas Hyyryläisen ensimmäinen osavuosikatsaus. Emme odota kuitenkaan vielä tässä vaiheessa merkittäviä uusia strategisia linjauksia.
Liikevaihtorivin alla monia muuttujia
Odotamme Pihlajalinnan Q3-liikevaihdon kasvaneen reilu 2 % 169 MEUR:oon. Epäorgaanisesti kasvua rajoittaa Q1’23:n lopulla divestoitu suun terveys ja toisaalta tukee syksyllä 2022 tehdyt pienet yritysostot, joiden yhteisvaikutuksen arvioimme olevan kuitenkin lievästi negatiivinen. Orgaanisesti liikevaihtoon tulee painetta Pirkanmaan ja Keski-Suomen hyvinvointialueen erikoissairaanhoidon kustannuskomponenttien poistumisesta ulkoistusliiketoiminnassa (yhteisvaikutus Q3:lla arviolta noin -10 MEUR) sekä koronapalveluiden lasku (vertailukaudella liikevaihtoa vielä 2,3 MEUR:n edestä). Muuten odotamme orgaanisen liikevaihdon jatkaneen alkuvuoden tapaan selvässä kasvussa, jota tukee muun muassa hinnankorotukset sekä yritysasiakasmyynnin kasvu tarjonnan hyvän kehityksen tukemana.
Tuloksessa odotuksissa pieni parannus
Odotamme Pihlajalinnan oikaistun EBITAn paranevan Q3:lla 9,8 MEUR:oon (Q3’22: 9,4 MEUR), mikä tarkoittaisi 5,8 %:n oikaistua EBITA-marginaalia (Q3’22: 5,7 %). Odotamme kokonais- ja osaulkoistusten tekevän vertailukauden tasoisen 5,3 MEUR:n oikaistun EBITAn. Q3 on ulkoistusten osalta tyypillisesti vahvin neljännes sopimusten ollessa kiinteähintaisia, mikä kesäkauden alhaisempien henkilöstökustannusten myötä heijastuu positiivisesti kannattavuuteen. Ulkoistusten osalta tulokseen aiheuttaa epävarmuutta kuitenkin volatiili erikoissairaanhoidon kustannuskomponentti. Tämän vaikutuksen pitäisi jatkossa kuitenkin tasaantua nyt, kun Pihlajalinnan kustannusvastuu Pirkanmaan ja Keski-Suomen osalta on poistunut. Keski-Suomesta voi kuitenkin Q3:lla tulla Pihlajalinnalle vielä joitain kuluja jälkijättöisesti. Yhtiölle merkittävän Etelä-Pohjanmaan ulkoistuksen osalta päätettiin hiljattain, että kustannuskomponentti jää edelleen Pihlajalinnan vastuulle vuoden 2026 alkuun asti.
Muun kuin ulkoistustoiminnan oikaistun EBITAn odotamme parantuneen 4,5 MEUR:oon (Q3’22: 3,9 MEUR). Odotamme yritysasiakkaissa hinnankorotusten sekä myynnin kasvun vastaanotoissa ja leikkaustoiminnassa tukevan kannattavuutta käyttöasteiden noustessa. Lisäksi kannattavuutta tukee yhtiön tehostamisohjelma, jolla yhtiö tavoittelee noin 5 MEUR:n vuotuisia säästöjä. Ohjelman vaikutukset näkyvät asteittain vuoden 2023 aikana ja pitäisi jo tuoda Q3:lle pientä tukea kannattavuuteen. Koronapalveluiden poistuminen sen sijaan aiheuttaa pientä painetta kannattavuuteen, sillä diagnostiikka on muuta palvelumyyntiä selvästi kannattavampaa. Lisäksi kustannusinflaatio aiheuttaa painetta etenkin vuokra- ja kiinteistökuluissa sekä henkilöstökuluissa. Syyskuun alussa voimaan tulleet keskimäärin hieman yli 5 %:n yksityisen sosiaalipalvelualan (SOS-TES) palkankorotukset kerkesivät vaikuttamaan Q3:lla vain yhden kuukauden osalta.
Tuloskasvun kulmakertoimeen liittyy vielä epävarmuutta
Pihlajalinnan kuluvan vuoden ohjeistus odottaa liikevaihdon kasvavan edellisen vuoden tasosta (2022: 691 MEUR) ja oikaistun EBITAn paranevan (2022: 26,7 MEUR). Nykyiset ennusteemme odottavat liikevaihdon kasvavan 6 % 733 MEUR:oon ja oikaistun EBITAn paranevan 35,6 MEUR:oon. Ohjeistus ei rajaa sitä kuinka paljon tulos kasvaa, mutta toisaalta muotoilu olisi oletettavasti muotoa kasvaa ”selvästi” tai ”merkittävästi”, mikäli yhtiö odottaisi voimakasta tasokorjausta tulokseen. Ohjeistusta ei ole kuitenkaan päivitetty, mikä pitää yllä tiettyä epävarmuutta kuluvan vuoden tuloskasvun kulmakertoimen suhteen. Huomion arvoista on, että vuoden 2022 tulos oli yhtiölle hyvin heikko, eikä tästä merkittävän parantamisen pitäisi olla erityisen haastavaa. Raportissa erityisen mielenkiinnon kohteena on kuulla kommentit Etelä-Pohjanmaan ulkoistussopimuksen purkamisen tiimoilta, ja mikäli yhtiöllä on suunnitteilla juridisia toimenpiteitä tämän osalta tai miten yhtiö suunnittelee korvaavansa menetettyä liikevaihtoa. Yleisesti arvioimme muun kuin ulkoistusliiketoiminnan näkymien ensi vuodelle olevan varsin hyvät, sillä yksityisten terveydenhuoltopalveluiden kysyntää Suomessa pitäisi tukea hallituksen suunnittelema Kela-tukien korotus ensi vuoden alussa. Toisaalta heikentynyt taloustilanne voi rasittaa kuluttajien omasta lompakosta maksettavien palveluiden kysyntää.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Pihlajalinna
Pihlajalinna on vuonna 2001 perustettu yksityinen sosiaali- ja terveydenhuoltopalveluiden tuottaja. Yhtiö tuottaa sosiaali- ja terveydenhuollon palveluita yksityishenkilöille, yrityksille, vakuutusyhtiöille ja julkisyhteisöille ja tarjoaa palveluita niin lääkärikeskuksissa ja terveysasemilla, hammasklinikoilla kuin sairaaloissakin eri puolilla Suomea.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut11.08.2023
2022 | 23e | 24e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 690,3 | 733,1 | 765,4 |
kasvu-% | 19,49 % | 6,19 % | 4,41 % |
EBIT (oik.) | 18,6 | 27,4 | 36,1 |
EBIT-% (oik.) | 2,69 % | 3,74 % | 4,71 % |
EPS (oik.) | 0,85 | 0,45 | 0,78 |
Osinko | 0,00 | 0,20 | 0,30 |
Osinko % | 2,19 % | 3,29 % | |
P/E (oik.) | 10,02 | 20,43 | 11,74 |
EV/EBITDA | 10,65 | 7,09 | 6,47 |