Ponsse Q3-aamutulos: Heikottaa
Ponssen Q3-tilauskertymä ja liikevaihto jäivät selvästi ennusteestamme. Tämä yhdistyneenä etenkin liiketoiminnan muiden kulujen kasvuun veivät kannattavuuden selvästi alle odotustemme. Rahoituskuluihin saatiin lisää harmia epäedullisista kurssieristä. Äskettäisen tulosvaroituksen yhteydessä julkistettu ohjeistus tietenkin uusittiin. Negatiiviselle kurssireaktiolle on kaikki edellytykset.
Kaikki keskeiset numerot jäivät odotuksista
Ponssen Q3-tilauskertymä oli 153 MEUR (-23 % v/v) jääden selvästi odotuksestamme (165 MEUR; -17 % v/v). Ponssen mukaan metsäteollisuuden kysynnän heikentyminen ja yleinen epävarmuus vaikuttivat metsäkoneiden kysyntään negatiivisesti. Myös liikevaihto oli selvässä laskussa, vaikka vaihtokonekaupan kasvusta saatiinkin hieman lohtua. EBIT-marginaali jäi heikoksi (3,9 %), mikä johtui 1) liikevaihdon laskusta; 2) myynnin keskittymisestä tiukimmin kilpailluille alueille (myynti Pohjoismaissa kasvoi +22 % v/v); 3) etenkin liiketoiminnan muiden kulujen kasvusta (+6 % v/v) sekä 4) Ponsse Latin America Ltda:n operatiivisten haasteiden jatkumisesta. Viimeksi mainitusta haluammekin lisätietoja. Rahoituseriä painoivat myös -1,5 MEUR:n kurssierot, jotka olemme tosin eliminoineet oikaistun EPS:n laskennassa.
2023-ohjeistus ennallaan
Tavanomaiseen tapaan Ponsse ei juuri kommentoinut markkinanäkymiä, mutta puhui heikentyvään sykliin menosta. Ponsse säilytti tuoreen 2023-tulosohjeistuksensa, jonka mukaan euromääräinen liikevoitto on samalla tasolla kuin vuoden 2022 jatkuvien liiketoimintojen 46,6 MEUR:n liikevoitto. Tämä tarkoittaisi Q4’23:lla noin 13 MEUR:n liikevoittoa eli marginaali tulee olemaan arviolta 6-7 %:n luokkaa. Ponssen 12 %:n tavoitteesta ollaan luonnollisesti varsin kaukana.
Apeat tunnelmat
Emme olleet päivittäneet ennusteitamme vastikään tulleen negatiivisen tulosvaroituksen jälkeen. Siitä huolimatta Q3-raportista oli melko vaikea keksiä ilonaihetta, jos sellaiseksi ei lasketa sitä, että Q4:n kannattavuus tulee paranemaan melko selvästi Q3:lta. Haluamme kuulla lisää kommentteja markkinatilanteesta eri alueilla, nyt esiin nostetusta operatiivisen toimintamallin kehittämisestä sekä kuluhallinnan toimenpiteistä.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Ponsse
Ponsse Oyj on vuonna 1970 perustettu tavaralajimenetelmään perustuvien metsäkoneiden myyntiin, tuotantoon, huoltoon ja teknologiaan erikoistunut yritys. Ponsse kehittää ja valmistaa puunkorjuuratkaisuja asiakastarpeiden mukaisesti. Yhtiön tuotteiden valmistus on keskitetty Suomeen ja yhteen tehtaaseen Vieremällä. Yhtiöllä on kansainvälinen palveluverkosto.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut15.10.2023
2022 | 23e | 24e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 755,1 | 794,5 | 809,7 |
kasvu-% | 24,14 % | 5,21 % | 1,92 % |
EBIT (oik.) | 55,1 | 58,1 | 74,5 |
EBIT-% (oik.) | 7,29 % | 7,31 % | 9,20 % |
EPS (oik.) | 1,62 | 1,60 | 2,06 |
Osinko | 0,60 | 0,80 | 1,10 |
Osinko % | 2,37 % | 3,45 % | 4,74 % |
P/E (oik.) | 15,65 | 14,47 | 11,27 |
EV/EBITDA | 9,85 | 7,27 | 5,70 |