PunaMusta Media tekee arvonalennuksen liikearvoon
PunaMusta Media tiedotti perjantaina tekevänsä näkyvyys- ja painoliiketoiminnan liikearvoihin noin 1 MEUR:n arvonalennuksen. Arvonalennuksen taustalla ovat koronapandemian aiheuttamat heikennykset konsernin näkyvyys- ja painoliiketoimintaan sekä pandemian jatkon aiheuttama epävarmuus tulevaisuuden näkymiin.
Arvonalennuksella ei ole kassavirtavaikutusta ja yhtiö on pitänyt ennallaan ohjeistuksensa, jonka mukaan konsernin liikevaihdon ja liiketuloksen arvioidaan jäävän vuoden 2019 tasosta.
Huomioimme arvonalentumisen ennusteissamme, minkä seurauksena Q4’20:n raportoitu liiketuloksen ennusteemme painui 0,1 MEUR:oon ja koko vuoden 2020 liiketuloksen ennusteemme painui -1,8 MEUR:oon. Yhtiön taseeseen suhteellisen pienellä alaskirjauksella ei ole näkemyksemme mukaan huomattavaa vaikutusta (2020e omavaraisuusaste 45 %). Vuoden 2019 lopun 109 MEUR:n taseessaan yhtiöllä oli liikearvoa noin 4,3 MEUR:n arvosta, josta pääosa kohdistuu painotoimintoihin. Kokonaisuutena liikearvon määrä on varsin maltillinen, eikä taserakenne mielestämme vaikuta olennaisesti yhtiön kokonaisriskitasoon.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
PunaMusta Media
PunaMusta Media on vuonna 1874 perustettu Suomeen keskittynyt kahdesta liiketoimintaosasta, näkyvyysratkaisuista ja Pohjois-Karjalan alueella toimivasta medialiiketoiminnasta, koostuva konserni. Konsernissa on Sanomalehti Karjalaisen lisäksi kuusi muuta sanomalehtiyhtiötä ja kaksi paikallisradiokanavaa. Konsernin painotoimialaan kuuluvan PunaMusta Oy:n liiketoiminta koostuu mm. aikakaus-, sanomalehti- ja digipainamisesta ja yritysnäkyvyyden luomisesta.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut18.12.2020
2019 | 20e | 21e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 107,3 | 102,1 | 107,5 |
kasvu-% | 22,51 % | −4,82 % | 5,23 % |
EBIT (oik.) | 0,7 | −0,8 | 2,6 |
EBIT-% (oik.) | 0,62 % | −0,83 % | 2,38 % |
EPS (oik.) | 0,18 | −0,15 | 0,20 |
Osinko | 0,25 | 0,10 | 0,15 |
Osinko % | 3,85 % | 4,20 % | 6,30 % |
P/E (oik.) | 36,00 | - | 11,78 |
EV/EBITDA | 9,73 | 5,47 | 3,48 |